Ware on tehnyt listauksen siitä, mitä ihminen katuu kuoleman lähestyessä. Erityisesti tuo ensimmäinen kohta on tärkeä!
IS:n juttu
1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat.
Ware: "Tämä oli ylivoimaisesti yleisin katumuksen aihe. Kun ihmiset huomaavat, että heidän elämänsä on melkein ohi, he katsovat taaksepäin ja näkevät, miten moni haave on jäänyt toteuttamatta".
2. Toivon, että en olisi tehnyt niin kovasti töitä.
Ware: "Tämän kuulin jokaiselta miespotilaalta, jota hoidin. He puhuivat lastensa kasvamisesta ja elämänkumppaneidensa seurasta."
3. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta ilmaista tunteitani.
Ware: "Monet olivat tukahduttaneet tunteitaan. He olivat tottuneet elämään keskinkertaisesti, eikä heistä koskaan tullut sellaista, jollaiseksi heidän olisi ollut mahdollista tulla."
4. Toivon, että olisin pitänyt yhteyttä ystäviini.
Ware: "Jokainen kuolemaisillaan oleva ihminen kaipaa ystäviään."
5. Toivon, että olisin sallinut itseni olla onnellisempi.
Ware: "Tämä oli yllättävän yleistä. Monet ymmärsivät vasta kuolinvuoteella, että onnellisuus on valinta. He olivat jumittuneet vanhoihin rutiineihin ja tapoihin."
Eurooppa II
4 days ago
8 comments:
Jee, olin eka! Mikään ei kaduta, mistään en ole jäänyt paitsi, vaikka kuulunkin veeällöihin.
Eka: olet siis mies?
Kun saa siirtyä ajan rajan tuolle puolelle ja viime metreilläkin saa uskoa kaikki syntinsä armosta anteeksi, mikään listauksissa olevistakaan ei kaduta, mistään ei tule tunnetta että olisi jäänyt paitsi. Onnellinen osa on edessäpäin ja kaikki muu menettää merkityksensä. Olen saanut olla pari kertaa uskonystävän kuolinvuoteella viime hetket ja nähnyt tämän ja siitä myös saanut suhteellisuuden tajua omiin pieniin ongelmiini. Jumalan rauha sydämellä siiryminen kuoleman kautta elämään on viimeisen vihollisen kukistamista - siirtymistä turvaan odottamaan ylösnousemusta.Kaikki vaivat, pettymykset, vajavuudet - ne kaikki jäävät tänne.
"Kaikki vaivat, pettymykset, vajavuudet - ne kaikki jäävät tänne."
No mutta tottahan toki.
Ymmärsit väärin tuon listauksen. Siinä kuolevat mainitsivat asioita, joita katuivat.
Luulenpa, että olet itsekin tavallinen kuolevainen. Tuon, mistä kirjoitit vl:nä, kaikki tietää.
Se, että ihminen yleensä myöntää katuvansa jotakin, on nykypäivänä jollakin tavalla huomionarvoista. "Mä mitään kadu en", lauletaan laulussakin.
On totta, että elämme usein elämää, jonka tunnistamme jollakin tavalla vieraaksi itsellemme. Toisaalta se on tuttua ja turvallista, mutta kuitenkin on jotenkin epämukava olo. Joku sanoi jossakin joskus, että olo oli sellainen, kuin olisi jatkuvasti kulkenut numeroa liian pieni takki päällä. Puristi ja kiristi.
Toisaalta, jos on jo äidinmaidossa imenyt osaksi itseä tietyt normit ja ihanteet, joita ei ole voinut epäillä eikä edes ajatuksissaan kyseenalaistaa, voi itsetuntemus olla hyvinkin ohut. Kuka minä olen ja millaista elämää oikeasti haluaisin elää?
Tuo viimeinen eli onnelliseksi tuleminen on mielestäni jollakin lailla sidoksissa ensimmäiseen kohtaan.
Maija-Riitta Ollila sanoi kerran jossakin, että helvetissä meille näytetään, millainen meistä olisi VOINUT kerran tulla.
Ref
"1. Toivon, että minulla olisi ollut rohkeutta elää niin että olisin ollut rehellinen itselleni, eikä sitä elämää, jota muut minulta odottivat."
Minulla oli rohkeutta olla rehellinen itselleni ja lähteä veeällöistä. Olen siitä vieläkin euforisen iloinen!
Lutteri kirjoittaa vanhantestamentin esipuheessa iloisesta joukosta, joka rupesi syömään, juomaan ja mässäämään...
Kyllä kaduttaa. Että haaskasin niin monta vuotta turhaan syyllisyyteen täysin turhista asioista. Enpä enää. Muka synneiksi sanovat.
Post a Comment