Monday, January 2, 2012

Laki ja evankeliumi; pyydettynä ei vaadittuna

Laki on Kirjan mukaan olemassa siksi, että ihminen huomaa mitättömyytensä. Kun ihminen huomaa mitättömyytensä, hän tajuaa tarvitsevansa armoa. Paradoksaalisesti on silti niin, että Jumala on uskon alkaja ja lahjoittaja. Pyhän henkensä kautta hän lahjoittaa uskon. Usko ei ole teko vaan lahja.

Laki ei ole opittuja traditiosäännöksiä(tv-kiellot yms), vaikka moni on saattanut erehtyä niin ajattelemaan. Koko laki on kiteytetty rakkauden kaksoiskäskyyn. Sen edessä ihminen tajuaa tarvitsevansa armoa. Näin ihminen pääsee lain alta armon alle. Yksin Kristuksen tähden. Ihmisen keksimät traditiosäännöt vertautuvat lähinnä fariseusten viittojen tupsuihin. Niissä voidaan myös nähdä niitä taakkoja, joista meitä varoitetaan. Emme saisi kasata lähimmäistemme niskaan taakkoja, joita he eivät jaksa kantaa. Jokainen saa tietysti itseltään vaatia traditiosääntöjen noudattamista. Siinä ei ole mitään pahaa, kunhan niistä ei tule uskon varsinaista kohdetta. Joku ruoskii itseään tai kantaa piikkivyötä siksi, että muistaisi joka hetki olennaisimman. Ruoskija ei saa kuitenkaan vaatia muilta itselleen sopivaa traditiomallia, koska silloin lakihenki tulee armon tilalle. Armo on tärkeintä.

Armo on sitä, että synnit on sovitettu. Saamme omistaa omalle kohdallemme tuon anteeksiantamuksen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Meiltä ei vaadita mitään. Me saamme vastaanottaa.

Armosta uskova ihminen haluaa kilvoitella Jumalan lain täyttäjänä. Jatkuvasti me epäonnistumme siinä, muuta aina saamme palata Lähteelle. Lähteeltä lähtiessämme jaksamme hetken. Saamme palata lähteelle aina, kun tarvetta on. Kerta toisensa jälkeen. Sitäkin armo on.

49 comments:

Anonymous said...

Johannes on uskovainen mies ja piste. Lutheruskin sanoo, että siellä missä laki ja evankelumi puhtaasti saarnataan , siellä on Jumalan valtakunta. On se turvallista!

Anonymous said...

Siinä se on, kaikki.

Anonymous said...

Kyllä oli kirkasta Sanomaa! Tästä puuttui "toinen evankeliumi", siis sanoma vl-seurakunnasta :)

Siinäpä se juju lienee. Yhdistystoiminnan idea vesittyy kristinuskon ytimen ääressä. Se on ihmiselle kova pala.

Anonymous said...

Amen.

Anonymous said...

Vanhoillislestadiolaisuuden opillisena perustana ovat Raamattu ja luterilainen tunnustus. Keskeistä siinä on saarna Jeesuksen kärsimisestä, kuolemasta ja ylösnousemisesta. Kristuksen työ jatkuu maailmassa Pyhän Hengen työnä hänen seurakunnassaan.

Vanhoillislestadiolaisuudessa opetetaan, että Pyhä Henki toimittaa vanhurskauttamistyön evankeliumin välityksellä. Jumala vanhurskauttaa syntisen seurakunnassaan. Seurakunnalle ja sen jäsenille on Jeesus antanut sovituksen viran. Evankeliumin julistamisen virka on Pyhän Hengen virka. Hänen omansa käyttävät tätä valtuutusta. Julistaessaan evankeliumia kaikille luoduille he julistavat myös synninpäästön sanaa, joka on evankeliumin ydintä. Siinä syntiselle julistetaan Jeesuksen nimessä ja veressä syntien anteeksiantamus. Usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

Opetuksen sisällössä tärkeinä pidetään uskonpuhdistuksen periaatteita. Niiden mukaan Raamattu on korkein auktoriteetti uskoa ja elämää koskevissa kysymyksissä ja että ihminen tulee vanhurskaaksi yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden.

##

Mikä tuossa ylläolevassa ei ole raamatun mukaista opetusta ja uskoa?

Anonymous said...

Ihminen tulee vanhurskaaksi uskosta. Jos vanhurskaus sidotaan johonkin tiettyyn seurakuntaan (vl-seurakunta, amish, esikoisuus,...), kyse ei ole enää "yksin uskosta". Toisekseen, Pyhän Hengen työ jatkuu toki muuallakin kuin seurakunnassa. PH on Jumala, ja ihminen ei voi hänen toimintansa ääreitä rajoittaa puuseinien sisälle.

"Vainme"-oppi on sielunvihollisen todellinen ässä ja bravuuri!

Anonymous said...

Mitä merkitystä olisi vaaditulla evankeliumilla, se on ihmismielestä lähtevä ja toisia ihmisiä varten, ihmispelosta nouseva nöyristely. Armoa ei voi ostaa eikä myydä, sillä ei ole hintaa eikä se ole aine. Armo ja totuus ovat kuin ystävät käsikädessä, toinen tukee toista kun voimat alkaa ehtyä, ilman toisen tukea ei jaksa. Heti jos jompikumpi alkaa vaatia jaksamista toiselta niin kumpikin kaatuvat. Näin on käynyt erään yhteisön johdolle, vaadittu totuutta antautumaan armolle.

Anonymous said...

Missä ovat vasta-argumentit, kommentit ja kiistelyt? Eikö kenelläkään ole mitään lisättävää, koska aamenta vastaa niin hyvin?

Anonymous said...

Iltalehti kysyi presidenttiehdokkailta, mikä heidän mielestään on oman aikamme pahin synti.
Vastausvaihtoehtoina olivat tutut seitsemän kuolemansyntiä: ylpeys, kateus, viha, laiskuus, ahneus, ylensyönti ja himo.

Anonymous said...

Mitä Johannekselle on tapahtunut? Jotain hyvin armahtavaa, varmaan, arvaan?

Anonymous said...

Lukekaapa veljet rakkaat!

http://keskustelu.suomi24.fi/node/10345878

Siinä on sitä siunausta 70-luvulta. Jotkut vielä kehtaa muistella noita aikoja hyvillä mielin. Raamatun sanasta, armosta ja lain siunauksesta ei Heikke-kunkulla haisuakaan. Kuitenkin monet nykyisetkin hoitomiehet olivat jo tuolloin täysillä mukana. Parannus on vielä monella tekemättä.

Tässä vain yksi näyte. Olisi tarpeen saada lisää pöytäkirjoja avoimeen lukuun. Jos PMS alkaisi julkaista näitä jatkokertomuksena kunnon stoorin tavoin, niin saattaisi mielenkiinto herätä koko lehteä kohtaa. Mutta piilossa taitaa pysyä ;)

Anonymous said...

Olen itsekin alkanut miettiä, kuulunko liikkeeseen, jolle on tyypillistä yhteistunto, ei yksittäisen uskovaisen oma omatunto. Ja tuohon yhteistuntoon kuuluu sitten yhtenä piirteenä pelko.

Se, että hoitokokouksia nyt myöhemmin perustellaan mm. yhteiskunnan silloisella muuttumisellla, on iljettävä.
Olen ollut niissä, tiedän, mistä puhun. Niitä johti HK, ei yhteiskunnan murros.

Anonymous said...

Johannes Alaranta kirjoitti tässä taannoin että sielunhoitoa on vain sellainen, kun joku tulee itse pyytämään keskustelua tai sielunhoidollisia neuvoja. Kaikki muu on hengellistä väkivaltaa. Eli asian pitää lähteä aina ihmisen omasta pyynnöstä. Tämä on suuri harhaoppi ja Jumalan sanan vastaista. Kuinka silloin eksyksiin joutunut voisi löytää takaisin, jos häntä ei saisi neuvoa ennen kuin hän itse huomaa eksyneensä? Selityksenä ja perusteena tälle harhaopille näkisin sen, että he haluavat ettei kukaan saisi puhutella ja rakkaudella neuvoa näitä uudistusmielisiä, joilla Jumalan valtakunta on joutumassa hukkaan ja tuntuu osalla jo kokonaan joutuneen. Mutta miksi sitten kirjoitetaan: Joka palauttaa eksyneen tiensä kadotuksesta, pelastaa sielun kuolemasta.

Hannes69 VL-Foorummilla

Anonymous said...

January 2, 2012 3:40 PM

Älä vääristä asioita! Jos tiedät ihmisen joutuneen syntiin niin siitä voi hänelle sanoa nöyrästi samalta tasolta, toinen asia on jos tämä ei halua että puhutaan, silloin mennään hengellisen väkivallan puolelle. On myös asioita joita sinä pidät syntinä mutta Raamatusta ei löydy sille perustetta, ne eivät oikeuta minkäänlaiseen hengelliseen väkivaltaan. Minä ymmärrän asian siten että blogisti tarkoittaa juuri tätä myös, eli jos hän näkee että joku varastaa, niin ei hän jää odottamaan että tämä tulisi itse pyytämään keskustelua vaan haluaa kohdata langenneen silmästä silmään kahden kesken ja kertoa että olet tehnyt väärin, mikäli tämä ihminen ei halua korjata asiaa niin hän ilmoittaa siitä itse eteenpäin eikä jää odottamaan, ja jos tämä ihminen ymmärtää asian vääryyden niin hän korjaa sen itse ja silloin tämä synnyttää rakkauden myös toista kohtaan joka tuli neuvomaan oikein. Niin toimii Jumalan lapsi ja kristitty.

J.T.T. said...

Amen.

#johannest

Anonymous said...

january 2,2012 1:25 PM

Olen ihmetellyt myös sitä, että 70-luvun hoitokokouksia perustellaan nykyään silloisen yhteiskunnan nopealla muutoksella. Miksi turvauduttiin hoitoihin, kun olisi voitu alkaa syvällisesti keskustella kautta koko Siionin vaikeista asioista? Eikö uskovaisuutten kuulu se, että jokainen kristitty pohtii ja ymmärtää yhteiskunnan rakennetta ja muutosta jokaisena aikakautena? Yhteiskuntahan on jatkuvassa muutosprosessissa.

Ajattelen, että Jeesuskin ja muut Raamatun profeetat ottivat kantaa yhteiskunnassa vallitseviin epäkohtiin ja hakivat niihin parannuskeinoja. 70-luvulla olisi pitänyt käydä rakentavaa keskustelua seurakuntien sisällä eikä antaa SRK:lle ja etenkin Heikki Saarelle valtaa vaikeiden asioiden tulkitsemisessa ja päätöksenteossa. 70-luvulla ei seurakuntapäivillä keskusteltu vapaasti mistään sellaisista yhteiskunnan muutoksista, joilla hoitokokouksia nykyisin perustellaan. Ohjeet ja ukaasit tulivat ylhäältäpäin SRK:sta ja jos ei totellut, erotettiin.
Itse en ainakaan muista vapaata keskustelua, ainoastaan pelokasta kyräilyä.

Olen ollut jo kauan pois vl-liikkeestä, mutta epäilen, että asiat eivät todennäköisesti ole muuttuneet mihinkään. Esim. se, että tavallinen riviuskovainen ei koskaan saa tietää, mitä puhujainkokouksessa on tosiasassa keskusteltu, on minusta hyvin loukkaavaa ja suorastaan kummallista. Miksi te suostutte moiseen? Joudutte noudattamaan päätöksiä, joiden todellista käsittelyprosessia ette tunne. Eikö jokaisen uskovan pidä tehdä omat uskoon liittyvät ajalliset päätökset itse? Eikö jokaisella uskovalla ole kyky siihen? Sitä vartenhan Pyhä Henki on, että se ohjaa uskovaista.

Joskus tuntuu siltä, että vl-liikkeessä ei ole muita uskovia kuin SRK:ssa, koska vain se tietää, miten tulee käyttäytyä ja olla, ja muut seuraavat silmä ja korva tarkkana sen sanomisia ja kannanottoja. Nuo vl-liikken kannanotot yhteiskunnasta ja sen ilmioistä pitäisi tulla yhteisen keskustelun tuloksena eikä SRK:n lausumina totuuksina.

snow said...

Kiitos tästä kirjoituksesta, Johannes.

Anonymous said...

"Niitä johti HK, ei yhteiskunnan murros."

HS tietysti, mutta senhän kaikki kokouksiin osallistuneet tietävätkin. Mutta myöntää se edes itsellensä, se on tuskallista. Samalla romahtaa nin paljon muutakin.

Anonymous said...

"Esim. se, että tavallinen riviuskovainen ei koskaan saa tietää, mitä puhujainkokouksessa on tosiasassa keskusteltu, on minusta hyvin loukkaavaa ja suorastaan kummallista. Miksi te suostutte moiseen?"

Kyllähän asiasta tiedotetaan: yksimielisyys ja harvinaisen lämmin rakkaus oikein huokui puhujainkokouksessa.

Anonymous said...

Saari asetettiin aikoinaan istumaan, aivan kuten nykyäänkin on asetettu ne sananpalvelijat, jotka ovat rikkoneet Jumalan lasten välistä rakkautta.

Tämä asia on kerrottu mm. srk:n historia osassa 2.

Anonymous said...

January 3, 2012 4:34 AM

Aijaa, kuka laittoi ja miksi siitä huolimatta asioista ei kuitenkaan ole keskusteltu samoin kuin se että hoitokokoksia kuitenkin puolusteltiin viimeiseen asti ja vasta pakon edessä niitä on alettu pahoitella.

Anonymous said...

Tässä Johanneksen kirjoituksessa on kaikki mitä uskosta on sanottava.

Lämmin kiitos. Kyllä on tunnustettava että tunsin piston omassatunnossani. On tuota piittaamattomuutta lähimmisistä, lähimmistä, tullut harjoitettua, itsekkyyttä, hitautta käden ojennnukseen. Sydäntä puristaa synti...jota ei enää voi korjata koska osa niistä ihmisistä on jo kuollut. Ei heiltä voi enää mennä pyytämään loukkausta eikä välinpitämättömyyttään anteeksi.

Anonymous said...

Miten sen ristinryövärin kohtalo...

Se kai aika laajastikkin uskotaan päässeen taivaaseen, vaikkei kyllä sieltä ristinpuulta päässyt jokaiselta erikseen pyytämään tekojaan ja laiminlyöntejään anteeksi?

"eikös se niin ole, että jos hyvin teet sinun syntis annetaan sinulle anteeksi? Jos et hyvin tee, synti väijyy sinun ovellas, mutta hallitse sinä hänet"

Anonymous said...

January 3, 2012 4:57 AM

##

Ei ole keskusteltu?

Kyllä asiasta on keskusteltu käsittääkseni jo yli 30v.

Anonymous said...

Armo on sitä, että synnit on sovitettu. Saamme omistaa omalle kohdallemme tuon anteeksiantamuksen yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Meiltä ei vaadita mitään. Me saamme vastaanottaa.

Armosta uskova ihminen haluaa kilvoitella Jumalan lain täyttäjänä. Jatkuvasti me epäonnistumme siinä, muuta aina saamme palata Lähteelle. Lähteeltä lähtiessämme jaksamme hetken. Saamme palata lähteelle aina, kun tarvetta on. Kerta toisensa jälkeen. Sitäkin armo on.


Kysymys Johannekselle tai jollekkulle muulle asiasta tietävälle:

Mikä tai missä tuo Johanneksen mainitsema lähde on, jonne saa aina palata?

-kyselee epätietoinen

Anonymous said...

January 3, 2012 8:00 AM

Hän kun oli ristiinnaulittuna niin eikai siitä minnekään päässy vaikka mieli olisi varmasti tehnyt, eri asia on näillä vapaana juoksevilla johtajilla jotka suorastaan pakoilevat asioiden korjaamista, ei ole ristinpuussa kädet naulattuina mutta synti pitää ja valhe pitää suun kiinni :)

Anonymous said...

January 3, 2012 8:06 AM

Tarkoitat siis "keskusteltu".

Anonymous said...

SRK ja rauhanyhdistykset ovat sairaita miesten johtamia ja pelkoon perustuvia yhteisöjä jotka ei muuten pysyisi pystyssä, aivan kuin diktatuurit ja stasi.

Anonymous said...

"Esim. se, että tavallinen riviuskovainen ei koskaan saa tietää, mitä puhujainkokouksessa on tosiasassa keskusteltu, on minusta hyvin loukkaavaa ja suorastaan kummallista. Miksi te suostutte moiseen?"

En tiedä mitä pitäisi kertoa laajemmin, mm. alustus on joka vuosi jaettuna pariin kolmeen päivämieheen julkaistu kenen tahansa luettavaksi, keskusteluista on kerrottu olennainen, aika mahdoton on kertoa sanasta sanaan kaikkea jos keskustelua käydään yhtäjaksoisesti 4-5 tuntia? Liekkö edes tarpeellista?

Anonymous said...

January 3, 2012 10:51 AM :

Voih. Noin juuri. Juurikin noin. Amen.

Anonymous said...

Lähde on Kristus. Ei muuta.

Ei mikään paikka eikä aikaan sidottu ihmisjoukko.

Anonymous said...

"Se kai aika laajastikkin uskotaan päässeen taivaaseen, vaikkei kyllä sieltä ristinpuulta päässyt jokaiselta erikseen pyytämään tekojaan ja laiminlyöntejään anteeksi?"

Niin, mutta... entä kun omatunto sairastaa juuri tiettyjen henkilöiden laiminlyöntiä. Eikä sitä voi enää korjata. Elettäväkö loppuelämä tämän kanssa. Ilman vapautusta? Tarkoitatko että oma vajavaisuus on hyväksyttävä. Silloinkinko kun se on silkkaa itsekkyyttä?

Kyselee nimim. Sama kuin edellä, se itsekäs, omantunnon tuskissa.

Anonymous said...

Ei Hannes vääristellyt mitään. Johannes sanoi täsmälleen niin että kaikki muu "hengellinen sielunhoito" on väärin paitsi sellainen joka lähtee siitä että ihminen itse pyytää sielunhoidollista keskustelua. Muu on hengellistä väkivaltaa.
Naatan harrasti hengellistä väkivaltaa mennessään puhuttelemaan Daavidia. Ei muuten varmasti ollut Daavid pyytänyt että tule keskustelemaan kun musta tuntuu et jotain on mennyt pieleen kun tapatin Uurian että pääsisin huoraamaan Batseban kanssa.
Summa summarum: Johanneksen opetus sielunhoidollisen keskustelun perusteista ja oikeasta ja väärästä sielunhoidosta on väärää ilman mitään vääristelyjä.

Anonymous said...

January 3, 2012 12:40 PM

Nyt vuorostasi sinä vääristelet. Menikö Naatan rintarottingilla Daavidin luo? Sanoiko Naatan heti että sinä olet se mies? Eikö Naatan kertonut ensin vertauksen ja sen jälkeen Daavid ymmärsi omalle kohdalleen että hän itse tuomitsi itsensä, Naatan luotti Jumalaan ja otti suuren riskin omalta puolelta, entäpä jos Daavid ei olisi ymmärtänyt, silloin Naatania olisi uhannut jopa kuolema. Olen murheellinen kun näitä Raamatun kohtia tulkitaan täällä oman mielen mukaan. Tämäkin Raamatun kohta tukee täysin Johanneksen ymmärrystä kuten kaikkien Kristittyjen, olemme Jumalan työmiehiä eikä ihmisten työmiehiä.

Anonymous said...

>>> Summa summarum: Johanneksen opetus sielunhoidollisen keskustelun perusteista ja oikeasta ja väärästä sielunhoidosta on väärää ilman mitään vääristelyjä.

January 3, 2012 12:40 PM <<<

Niinkö meinaat? Menikö se sielunhoito oikein, jossa henkilöä nöyryytettiin seurakunnan edessä yömyöhään? Ainakin siitä päätellen, että hän tuon SRK-laisen sielunhoidon jälkeen tappoi itsensä, kertoo ihan muusta!

Anonymous said...

>>> Se, että hoitokokouksia nyt myöhemmin perustellaan mm. yhteiskunnan silloisella muuttumisellla, on iljettävä.
Olen ollut niissä, tiedän, mistä puhun. Niitä johti HK, ei yhteiskunnan murros.

January 2, 2012 1:25 PM <<<

Paras selitys hoitokokouksille oli kun sanottiin, että "mummut olivat mielistyneet syntielämään":) Sittenhän nuo syyt ovat muuttuneet kuin säätila ikään!
SRK ei opi, että kun eka kerran valehdellaan, joudutaan valehtelemaan toistamiseen ja keksimään uusia valheita, kun entiset paljastuvat:)

Anonymous said...

Sielunhoito lähtee aina ihmisen itsensä kokemasta tarpeesta ja sielunhädästä. Ei siis sielunhoitajan päsmäröinnistä. Yksityistä ihmistä ei ole lupa alkaa haukkumaan julkisesti, ei pienemmässä eikä suuremmassa ryhmässä. Julkisesti sanaa ja armoa julistetaan vain yleisesti, osoittelematta ketään yksityistä ihmistä erityisesti.

Ihmetyttää että tällaisia perusasioita ei nekään tunnu enää nyky-vl-porukassa tietävän jotka itse toimii sananpalvelijoina. On pahaksi päässyt rappio ja harhaisuus ry:llä.

Anonymous said...

Niin ne kososlaisesta hengestä syytetyt mummutko oli ottaneet toiselta ukon ja tapattaneet sen ukon oikean akan? Tai tehneet jotain vastaavaa?

Anonymous said...

Se, että naatan lähestyi alhaalta päin ei muuta asiaa sen suhteen että pyyntö ei tullut daavidilta, en todellakaan ajattele että hoito tapahtuisi ylhäältä päin vaan rakkaudella ja taitoa pyytäen alhaalta päin lähestyen. . Ja se, että joskus on tehty väärin ei ole vasta-argumentti esittämälleni asialle ja seuraava kommentoija esitti jälleen täsmälleen johanneksen ajatuksen, sielunhoito lähtee aina ihmisestä itsestään ei toisten "päsmäröinnistä". Eikö tuo riitä todistukseksi?

Anonymous said...

Missä ovat vasta-argumentit, kommentit ja kiistelyt? Eikö kenelläkään ole mitään lisättävää, koska aamenta vastaa niin hyvin?

January 2, 2012 10:49 AM

Varmaan siksi niitä ei ollut koska ei ole tarvetta jokaista Johanneksen kirjoitusta haukkua ja lytätä. Toisin kuin joillain on tarve polkea äkkiä maanrakoon kaikki Johanneksen kirjoituksia arvostelevat kommentit.

Anonymous said...

Emmehän me halua lähteä tämän maailman muodon jälkeen elämään maailman hengellisyyden opinkohtien mukaisesti vaan haluammehan me uskoa niin kuin ennenkin on uskottu ja opetettu kotisiionissa.

Anonymous said...

Emmehän me halua lähteä tämän maailman muodon jälkeen elämään maailman hengellisyyden opinkohtien mukaisesti vaan haluammehan me uskoa niin kuin ennenkin on uskottu ja opetettu kotisiionissa.

Anonymous said...

Anonymous said...
Lähde on Kristus. Ei muuta.

Ei mikään paikka eikä aikaan sidottu ihmisjoukko.

January 3, 2012 11:09 AM

Tulee mieleeni Saulus, jolle Kristus ilmestyi siellä tiellä.
Sauluksen käski menemään sen Ananiaksen luokse, joka parantaisi Sauluksen.
Miksi Kristus ei itse parantanut Saulusta?

Jos tuo Kristuksen luo palaaminen tekee ihmiseen autuaaksi, missä Kristus on?

-kyselee edelleen epätietoinen

Anonymous said...

Tää o tosi ihq!
Yksimielisyys, rauha ja rakkaus vallitsee tällä palstalla!

Anonymous said...

Anonymoukselle 7:48 (January 4):

Paavali itse kertoo galatalaiskirjeessä uskoontulostaan (=evankeliumin saaminen): "Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle." (gal 1:12)

Tämä on Paavalin oma käsitys kääntymisestä. Apostolien teoissa on Luukkaan käsitys asioista, joka on erilainen (=Ananias pani käden päälle).

Luther antaa tukensa Paavalin omalle kertomukselle Galatalaiskirjeen selityksessään ,ja Luther on nimenomaan eri mieltä vl-liikkeen Ananias-tulkinnan kanssa!

Anonymous said...

Kysyjälle: "Jos tuo Kristuksen luo palaaminen tekee ihmiseen autuaaksi, missä Kristus on?

-kyselee edelleen epätietoinen"

Meidän keskellämme. Missä kaksi tai kolme kokoontuu, Hän on läsnä... ei näkyväisenä vaan sydämestä sydämeen. Koko maailma on kuin suuri suviseurateltta, kuten AM Raittila aikanaan kirjoitti. Täällä me olemme kaikki, veljiä ja sisaria.

Emme ole täällä siksi että toisiamme löisimme Raamatun kertomuksista rakennetuilla rautalankamalleilla päähän.

Vaan siksi, että rakastaisimme toisiamme. Siinä on laki ja profeetat.

K.P.

Anonymous said...

Enhän minä ole sitä ihmisiltä saanutkaan, eikä kukaan ole sitä minulle opettanut, vaan sain sen, kun Jeesus Kristus ilmestyi minulle." (gal 1:12)
Vanha käännös (1776): Sillä en minä ole sitä ihmiseltä saanut enkä oppinut, vaan Jeesuksen Kristuksen ilmoituksesta."
Mekin ilmoitamme Jeesusta Kristusta kun me parannusta saarnaamme ja samaa sanoi Paavali monessa kirjeessään.
Että se siitä parannuksen armon saamisesta Jeesukselta tiellä.
Jeesus itse jätti jäähyväissaarnassaan evankeliumin omille opetuslapsilleen eikä vienyt sitä taivaaseen. Eikä palannut itse saarnaamaan takaisin maan päälle. Kylläkin on täällä maan päällä omissaan pyhän hengen kautta.

Anonymous said...

Naatan ei järkännyt "hoitokokousta" Daavidille. Jumala lähetti hänet Daavidin luo. On aivan eri asia olla Jumalan lähettämä kuin SRK:n tai jonkun muun ihmisyhteisön. Olisi jo aika alkaa ymmärtää että Jumalan valtakunta ei ole valehtelijoiden ja alistajien valtakunta vaan rakkautta, armoa ja totuutta julistavien, Jeesuksen seuraajien valtakunta. Pyhä henki on näissä, ei omavanhurskaissa.

Anonymous said...

Nyt olet asian ytimessä, vielä kun löytäisit takaisin tähän valtakuntaan. Ja toinen asia: jumala lähetti naatanin. Onko jumala lopettanut lähettämisen jos johanneksen malli on ainoa oikea. Siitä meidän ei varmaan tarvi enää keskustella että onko johanneksen malli millainen. Kun kristitty saa "sydämen vaatimuksen/pakon" millä nimellä sitä sitten sanotaankaan, on se yhtä lailla jumalan lähettämä, kun rakkaudella alhaalta päin lähestyy. Ja tämän johannes kieltää.