Lehtitietojen mukaan ensimmäinen vanhoillislestadiolainen naispappi on vihitty vuonna 1988(www.kotimaa.fi). Tänä vuonna kyseinen henkilö saa seuraa. Uskon, etteivät nämä kaksi jää ainoiksi.
Vanhoillislestadiolaisuuden virallinen kanta asiaan ei ole muuttunut. En myöskään usko, että se ihan heti muuttuu. Perinteisen käsityksen mukaan kysymys naispappeudesta on lestadiolaisuudessa opillinen. Naispappeuden katsotaan olevan Raamatun vastaista.
Vanhoillislestadiolaiset eivät ole käsityksensä kanssa yksin; katolisessa kirkossa tai ortodoksisessa kirkossa ei pääsääntöisesti hyväksytä naisen pappeutta. Suomessakin on evankelis-luterilaisen kirkon piirissä tahoja, jotka suhtautuvat torjuvasti naispappeuteen. Aikoinaan kirkolliskokouksen ponsipäätöksessä jätettiin näillekin tahoille oikeus kirkossa toimimiseen. Toivon, että niin on jatkossakin. En hyväksy syrjintää, mutta ymmärrän näkökannan, jonka mukaan naisen pappeus on Raamatun vastainen.
Puhujan paikalla naista ei vanhoillislestadiolaisten seuroissa nähdä tulevaisuudessakaan. On mielenkiintoista seurata, hyväksytäänkö sisaremme Mari Leppänen jatkossa "uskovaisten" kirjoihin. Minulle hän on hengellisessä mielessä Sisar. Aion myös olla paikalla kun hänet vihitään 4.3. pappisvirkaan Turun tuomiokirkossa. Mari Leppänen ei vihitytä itseään pappisvirkaan vaan hän on saanut siihen kutsun seurakunnalta ja seuraa omaa kutsumustaan.
Samana päivänä vihitään myös toinen hyvä ystäväni samassa paikassa samaan virkaan. Molemmista henkilöistä tulee erinomaisen hyviä pappeja. Uskon ja tiedän, että heillä molemmilla on annettavaa kirkollemme. Tiedän kokemuksesta, että on paljon tilanteita, joissa nainen voi olla miestä parempi pappi. Toivotan molemmille Sisarilleni voimia ja Jumalan runsasta siunausta.
Tiedän myös sen, että vanhoillislestadiolaisissa on minun lisäkseni paljon niitä, jotka suhtautuvat myönteisesti naisen pappeuteen. Minullekin asia on opillinen; naisella tulee olla oikeus evankeliumin työhön ja kutsumuksensa toteuttamiseen ihan kuten miehelläkin. Aivan kuten Raamatunkin aikana, tänäänkin naisen tehtävä on kirkossa ja Jumalan valtakunnassa sama kuin miehenkin; viedä ilosanomaa eteenpäin. Siksi on olemassa pappisvirka.
---
Opillinen perustelu naisen pappeutta vastaan luetaan lestadiolaisuudessa yleensä korinttolaiskirjeestä.
Liitän alle vanhan analyysin tekstistä. Alaviitteitä bloggeri ei jostain syystä hyväksy, mutta lähteet näkyvät tekstin lopussa. Toivon kommenttejanne.
1. Korinttolaiskirje 14 luku jakeet 31-35
Pitääkö naisen vaieta seurakunnassa?
1. Käännös
31. Sillä kaikki te voitte profetoida, kukin vuorollanne, jotta kaikki oppisivat ja saisivat rohkaisua.
32. Ja profeetat hallitsevat henkiään.
33. Sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala. Niin kuin on kaikissa pyhien seurakunnissa,
34. naisten pitää olla vaiti seurakunnissa. Sillä heidän ei ole lupa puhua, vaan olkoot kuuliaisia niin kuin lakikin sanoo.
35. Jos he tahtovat tietoa, kysykööt sitä kotonaan miehiltään, sillä naisen on sopimatonta puhua seurakunnassa.
2. Tekstikritiikki
Kaikissa raamatun käännöksissä ensimmäiset tarkastelun alla olevat jakeet on käännetty suunnilleen samalla tavalla. Ensimmäinen merkittävämpi poikkeama on jakeessa 34. vuoden 1992 kirkkoraamattu käyttää termiä naiset ja 1938 ja 1776 käännökset puhuvat vaimoista. Gynaikhes voidaan kääntää molemmin tavoin. Tarkkaan ottaen sanakirja antaa käännösvaihtoehdoksi aviovaimon. Useiden tutkijoiden mukaan termi viittaisi aviovaimoihin.
Samoin jakeessa oleva sigaoo verbi on kaikissa käännöksissä käännetty ”olla vaiti”. Sanakirjan vaihtoehtoinen käännös on ”olla puhumatta”. Sisältöön tämä ei mielestäni vaikuta mitenkään.
Tekstikokonaisuuden kannalta ”olla vaiti” vaikuttaa kuitenkin paremmalta ratkaisulta. Jae 35 on kaikissa sisällöltään sama, mutta vanhin eli 1776 käännös puhuu oppimisesta ja kaksi muuta käyttävät termiä ”haluavat tietoja”. Suora käännös vastaa mielestäni parhaiten vuoden 1992 raamatun käännöstä.
Viimeisen jakeen viimeisessä lauseessa vuoden 1992 raamattu eroaa hieman kahdesta muusta, koska siinä puhutaan seurakunnan kokouksista. Suora käännös puoltaa mielestäni paremmin termiä ”seurakunnassa”. Toisaalta Barretin mukaan se voidaan kääntää myös ”kokouksissa” eli ”in the assemblies” . ”Seurakunnan kokouksissa” käännös tavoittaa toisaalta ehkä paremmin tekstin ajatuksen oman kielemme kannalta.
Barrettin mukaan verbi ”lalein” klassisessa kreikassa voi tarkoittaa myös juttelua. Barrettin mukaan Paavali ei käytä verbiä tässä merkityksessä.
Witheringtonin mukaan verbi ”eperootaoo” yleensä merkitsee kysymysten esittämistä. Tässä kohtaa Wihterington viitta Delfoin oraakkeliin ja arvelee, että tätä kautta voitaisiin saada joku haju lauseen merkityksestä.
Kokonaisuutena teksti on käännetty varsin samalla tavalla kaikissa käännöksissä, eikä siihen liity mielestäni mitään suurempia ongelmakohtia. Myöskään apparaatti ei nosta esille mitään tekstin sisältöön liittyvää tai muuta erityisempää ongelmaa.
3. Tekstin tausta
Kirjeen kirjoittajana pidetään apostoli Paavalia. Paavalin osuus varhaisen kristinuskon leviämisessä ja myös muotoutumisessa on ollut erityisen tärkeä. Kolmen vuosikymmenen ajan hän levitti sanomaa ja kehitti varhaiskristillistä teologiaa. Paavali koki kääntymyksen kristittyjen vainoojasta Kristus-sanoman julistajaksi. Paavalin kirjeistä löytyy kaikkein vanhin uuden testamentin todistus Jeesuksesta. Kirjeet on laadittu 50-luvulla jKr.
Kirje kokonaisuutena on Paavalin aito kirje. Se on tehty tiettyyn tilanteeseen ja tiettyä tarkoitusta varten. Kirje koskee Paavalin ja Korinttiin tulleiden ”väärien apostolien” välistä kiistaa. Tutkijoiden arvioiden mukaan ensimmäinen korinttilaiskirje on kirjoitettu joko vuonna 53 tai 54.
Tarkastelun kohteena olevan tekstikatkelman viimeistä osaa eli jakeita 34 ja 35 osa tutkijoista pitää myöhempänä lisäyksenä. Mikäli näin on, sen kirjoittamisajankohta ja kirjoittaja jää hämärän peittoon. On esitetty, että mikäli se on myöhempi lisäys, sen olisi kirjoittanut 1. Timoteuskirjeen kirjoittanut henkilö.
4. Tekstin konteksti
Ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä Paavali selvittelee seurakuntaelämän ja yksilöetiikan kysymyksiä. Kirjeessä Paavali pyrkii purkamaan seurakunnassa syntyneitä jännitteitä. Paavali yrittää osoittaa miten kristittyjen tulee elää. Paavali antaa myös ohjeita keräyksestä Jerusalemin seurakunnalle. Paavali kertoo lähettävänsä Timoteuksen Korinttiin opastamaan seurakuntaa ja lupaa itse tulla perässä.
Edellisessä luvussa on Paavalin kuuluisa rakkauden ylistys. Luvussa 14 Paavali kirjoittaa kuinka profetoimisen lahja on kaikkein suurin lahja. Tarkastelussa olevia jakeita edeltää Paavalin opetus kielillä puhumisesta. Paavali kirjoittaa kielillä puhumisesta ja profetoimisesta yleisesti. Hän ei yksilöi sitä, kuka saa profetoida tai puhua kielillä.
Tarkastelun kohteena olevan tekstin jälkeen Paavali kehottaa niitä, jotka pitävät itseään profeettoina, tutkimaan hänen kirjoittamansa käskyt ja toteamaan, että ne ovat Herralta. Paavali kehottaa seurakuntalaisia tavoittelemaan profetoimisen ja kielillä puhumisen lahjoja. Hän vielä muistuttaa, että kaiken pitää kuitenkin tapahtua arvokkaasti.
5. Tekstin sisällön analyysi
Tekstissä kirjoittaja ensin toteaa, että kaikki saavat profetoida ja että profeetat hallitsevat henkensä, koska Jumala on rauhan Jumala eikä epäjärjestyksen. Kirjoittaja käskee naisten olla seurakunnissa hiljaa. Tässä hän vetoaa myös lakiin, ilmeisimmin Mooseksen lakiin. Kirjoittaja toteaa, että jos naiset haluavat tietää jotakin, pitää heidän kysyä sitä miehiltään kotonaan.
Kirjoittaja toisaalta siis rohkaisee kaikkia profeetoita heidän työssään, mutta toisaalta toteaa lopuksi, ettei nainen saa seurakunnassa puhua. Lauseessa on selkeä ristiriita. Toisaalta Paavalin kirjeissä ristiriitoja on varsin yleisesti, eikä se pelkästään riitä perusteeksi sille, että jakson loppuosa olisi myöhempi lisäys.
Historiallisen Paavalin tutkimisen vaikeudesta on kirjoittanut mm. Lauri Thurén. Thurénin mukaan emme voi päästä Paavalin pään sisälle. Thurénin mukaan tulee huomioida myös se, että Paavali pyrki vaikuttamaan kuulijoihin ja lukijoihin retoriikan keinoin.
Sen sijaan se tosiseikka, että jakso puuttuu useista käsikirjoituksista, puhuu sen puolesta, että kyse on lisäyksestä. Lisäksi käsikirjoituksissa kahden viimeisen jakeen paikka vaihtelee. Esimerkiksi Kuulan mukaan tekstikatkelma ei sovi sen nykyiselle paikalle.
Kuulan mukaan puhekielto on ristiriidassa 1. Korinttolaiskirjeen yleisen ajatuksen kanssa, koska 11. luvussa pidetään kiistattomana sitä, että naiset saavat puhua seurakunnassa. Kuula ihmettelee myös kiellon moninkertaista perustelua ja vahvaa kieltoa. Nikolainen huomauttaa, että kohta on herättänyt keskustelua juuri siksi, että se on ristiriidassa aiemmin sanotun kanssa.
Barrettin mukaan on luonnollista, että ”kaikki” tarkoittaa kaikkia kirkon jäseniä. Barrett huomauttaa, että kaikki eivät kuitenkaan olleet profeettoja vaan profetoiminen oli Pyhän Hengen lahja. Barrettin mukaan jos seurakunnissa ilmenee epäjärjestystä, se ei ole Jumalasta lähtöisin .
Jakeessa 34 kirjoittaja ei tarkenna mikä osa laista kieltää naisen puhumisen. Barrett on sitä mieltä, että kyseessä on deuteropaavalilainen kohta ja esittää kuten edellä jo on mainittu, että kirjoittaja voisi olla sama kuin 1. Timeoteus – kirjeessä. Toisena mahdollisuutena Barrett pitää sitä, että Paavali pidättäytyy keskustelusta ja tekee vain käytännöllisen päätöksen. Barrettin mukaan käsky ei kuitenkaan tarkoita sitä, että naisten pitäisi olla kokonaan syrjässä seurakunnan toiminnasta. Jae koskee avioituneita vaimoja, joiden miehet ovat kristittyjä. Myös Dunn viittaa tähän ja perustelee sen sillä, että tekstissä puhutaan mm. kodista.
Dunn arvelee Paavalin olleen huolestuneen enemmänkin kotien ja seurakunnan järjestyksestä. Dunn pitää mahdollisena, että vaimot vaikuttivat haitallisesti miestensä auktoriteettiin kysymyksillään. Näin ollen Paavalin tarkoitus olisi ollut vaikuttaa järjestyksen pitämiseen eikä niinkään antaa teologista traktaattia naisen asemasta miestensä suhteen.
Dunn viittaa Burtonin tutkimuksiin. Burton on Dunnin mukaan esittänyt, että vaikka Paavali suhtautui myönteisesti naisten tasaveroiseen asemaan seurakunnassa, hän olisi silti ollut sosiaalisessa mielessä konservatiivinen ja vaatinut naisten kunnioittavan miehiään kotona perheen päänä. Tätä kautta ongelmana on saattanut olla esimerkiksi tilanne, jossa seurakunta on kokoontunut yksityisessä kodissa.
Jakeen viimeisestä lauseesta Barrett sanoo, että siinä on kyse julkisesta puhumisesta. Barrettin mukaan naisia ei synagogissakaan periaatteessa kielletty puhumasta, mutta käytännössä näin oli.
Barrettin mukaan on olemassa kaksi vaihtoehtoa. Ensimmäinen on se, että Paavali ei kirjoittanut jaetta 34 vaan ne kirjoitettiin myöhemmin marginaaliin. Tätä voidaan perustella mm sillä, että jae sopisi kielellisesti 1. Timoteus kirjeen kirjoittajan tekemäksi. Toinen vaihtoehto on, että Paavalia oli informoitu feministisestä paineesta, joka aiheutti voimakasta epäjärjestystä Korintin seurakunnassa. Tämän takia Paavali olisi käskenyt naisten olla hiljaa.
Dunn viittaa teoksessaan useisiin muihin tutkijoihin, kuten esimerkiksi Fiorenzaan, joka on kirjoittanut siitä, että kiistassa oli kyse hiuksista. Profetoivat naiset pitivät arvioiden mukaan hiuksensa auki ja tämä johti huonoihin mielikuviin, jotka viittasivat tuon ajan kulttirituaaleihin kuten Isiksen palvontaan.
Wiherington esittää, että Paavali halusi estää seurakunnan palveluksen muuttumisen kysymys-vastaustyyppiseksi. Paavali ei siis Witheringtonin mukaan epää tässä naisille aiemmin lupaamaansa puheoikeutta.
Witheringtonin mukaan ajatus myöhemmästä lisäyksestä pitäisi useista syistä hylätä. Hänen se, että joissakin käsikirjoituksissa kohta on merkitty eri paikkaan, ei riitä selitykseksi myöhemmästä lisäyksestä. Witheringtonin mukaan jotkut kopioitsijat ehkä ajattelivat, että käsky koski koteja, eikä seurakuntia ja jättivät sen siksi pois kun kirkot toimivat jo omissa tiloissaan. Witheringtonin mukaan teksti ei myöskään ole kovin lähellä 1. Timoteuskirjettä. Witherington vetoaa kahteen naistutkijaan, jotka ovat olleet sitä mieltä, että kohta on Paavalin ja että se kuuluu siihen missä se on.
Nikolaisen mukaan on mahdollista, että jakso on lisäys. Se ei kuitenkaan hänen mukaansa ole ainoa vaihtoehto. Nikolaisen mukaan puhuminen ei tässä kohdassa missään tapauksessa tarkoita saarnaamista. Toisekseen hän kysyy, miten naisia voidaan kieltää ryhtymästä papeiksi kun he jo olivat pappeja? Nikolainen ei hyväksy selitystä, että kyse olisi kysymysten esittämisen kieltämisestä. Hänen mukaansa voidaan ajatella, että kysymys oli miesten puheiden keskeyttämisestä ja heidän mielipiteittensä vastustamisesta. Tämä saattaa Nikolaisen mukaan olla ainoa vaihtoehto, jolla kohta voitaisiin laittaa Paavalille.
Keskeyttäminen on saattanut merkitä uhkaa kokousten järjestykselle ja miesten arvovallalle yhteiskunnassa, jossa miehet päättivät kaikesta. Nikolaisen mukaan tekstikohta ei liity millään tavalla naisen kirkolliseen virkaan. Tätä puoltaa sekin, että perusteluissa viitataan lakiin. Nikolaisen mielestä teksti ei viittaa juutalaiseen tapaan vaan nimenomaan lakiin, koska tavat eivät enää Paavalia sitoneet. Nikolaisenkin mukaan kohteena ovat nimenomaan avioliitossa olevat naiset.
Mielestäni esille nostetut eri vaihtoehdot ovat täysin mahdollisia. Koska tyylieroja on, on mahdollista, että kaksi viimeistä jaetta on lisätty myöhemmin. Tätä puoltaa mielestäni kaikkein vahvimmin se, että osasta käsikirjoituksista jakso puuttuu tai se on sijoitettu eri kohtaan.
Toisaalta Paavalin kirjeissä on monia ristiriitaisuuksia ja osa niistä voidaan selittää mm. retoriikan avulla. Näin ollen on mahdollista, että Barrettin muotoilema toinen vaihtoehto olisi paikkaansa pitävä. Näin asian perustelee myös Witherington. Hänenkin argumenttinsa vaikuttavat kestäviltä.
Se, että jakeet kuuluisivat alkuperäiseen tekstiin, ei tietysti tarkoita sitä, että niitä pitäisi nykypäivänä noudattaa. Paavalin teksti oli oman aikansa tuote. Dunnkin huomauttaa, että tekstikatkelman vaikeus aiheuttaa helposti sen, että vain todetaan sen olevan myöhempi lisäys.
Itse kallistun Nikolaisen esittämään arvauksen kannalle: Naiset keskeyttivät miesten puheita seurakunnan kokouksissa. Tämä oli tuon ajan yhteiskunnassa hankala asia ja erityisen hankala se oli miesten arvovallalle. Tämä ristiriita aiheutti epäjärjestyksen seurakunnassa. Paavali reagoi tähän ja pyrki voimakkaalla retoriikalla takaamaan vuorossa olevalle puhujalle puherauhan. Erityisen tärkeää on tässäkin huomata se, että tuon ajan yhteiskunta oli erittäin patriarkaalinen ja täysin toisenlainen kuin nykyinen yhteiskuntamme.
Lähteet ja apuneuvot:
Nestle-Aland: Novum Testamentum. Graece et Latine. 1968
Lars Aejmelaeus: Uuden testamentin kreikan kielioppi. Helsinki 2003
Matti Liljeqvist: Kreikka-Suomi uuden testamentin sanasto.2001
Pyhä Raamattu, 1938 suomennos
Pyhä Raamattu, 1992 suomennos
Biblia, 1776 suomennos
Kirjallisuus:
Kari Kuula: Paavali; Kristinuskon ensimmäinen teologi. Helsinki 2001
Lauri Thurén: Derhetorizing Paul. A Dynamic Perspective on Pauline Theology and the Law. Tybingen 2000
C.K. Barret: The First Epistle to the Corinthians. London 1973
James G. D. Dunn: 1. Corinthians. London 2003
Ben Witherington: Community Corinth. A Socio-Rhetorical Commentary on 1 and 2 Corinthians. Michigan 1995
Merrill C. Tenney: New Testament Survey. Michigan 1992
Aimo T. Nikolainen: Paavalin Korinttilaiskirjeet; Raittiin kristillisyyden perusteet. Jyväskylä 1986
Faktoja pöytään
3 days ago

61 comments:
Olipa pitkä kijoitus
no joku oli ehtinyt kommentoimaan ennen mua
Mikä jakaa meitä Jumalan edessä eri kasteihin, ihminen itse. Jumala ei niin tee, kirkko on Jumalan palveluspaikka, ei ihmisten. Se on kaiken tarkoitus, nainen on Jumalan luoma kuten mies, kun Jeesus teki työtä maan päällä hän ei erottanut naisia ja miehiä toisistaan vaan hänelle molemmat oli samanarvoisia. Ei tarvitse mennä kauas historiassa taaksepäim kun nainen oli vielä yleisesti miehen alamainen Raamatun vastaisella tavalla. Miehinen kristinusko on siihen syypää, ei Raamatun sana. Jumalan sana ei naisen pappeudesta häväisty vaan kirkastuu entisestään. Onnea Marille ja kiitos Johannes sinulle tästäkin kirjoituksesta. Jumalan siunausta kaikille ihmisille, palvellaan yhdessä meidän Herraamme eikä tehdä siitä riitelyn tannerta.
Mukava olisi saada Seppo Lohelta tietoa, että mikä tässä on se harhaoppi.
Minusta tuntuu, että oppi on siinä ettei mikään entinen saa muuttua.
"Nainen vihityttää itsensä papiksi, nainen vihitään papiksi."
Näin tutkija Lohi miettii.
po.
Siis tietysti : MIES vihitään
Pitkä kirjotus
Hohhoijjaa, eikö kannataisi uskoa mitä Raamattu kohtuullisen sekeästi asiasta sanoo eikä paeta tuollaisten selittely-yritysten taakse. Huomasitteko että Johannes ei maininnut yhtään lähdettä jossa naispappeus katsotaan Raamatun mukaan mahdottomaksi. Aika valikoivaa siis.
Kylläpähän mainitsi. Raamatussa vaan ei ole sellaisia kohtia, vaikka tietysti joku fundis tulkitsee koko Raamatun sisältävän sellaista, naisvihaa ja miehen valtaa.
Joka ei tätä tekstiä tajua, ni mitä sitte...
Kiitos Johannes, että annoit selityksen siihen, mitä olen lapsesta asti tiennyt ja sydämessäni tuntenut - saamastamme opetuksesta huolimatta - mutta jota en osannut selittää tai perustella.
Kiitooos Johannekselle mielenkiintoisimmasta kirjoituksesta, joka tällä palstalla on ollut. Jotkut valittelevat sen pituutta, minä olisin lukenut toisen mokoman lisää.
Juhani Raattamaa (1811-1899) otti varsin hyväksyvän kannan naisten saarnatoimintaan. Raattamaa kirjoitti vuonna 1878 lestadiolaiselle papille P.O. Grapelle:
Paljon on työtä Jumalan pellolla, että valaistuita vaimo-ihmisiäki tarvitaan, ehkä niitä löytyy, jotka tahtoisit sulkea vaimonpuolten suuta Paavalin sanoilla Korinthon vaimoille, jotka astuit miesten eteen eikä tainneet sanan vuoroa antaa miehille, sentähden Paavali heitä nuhtelee, vaan Raamattu osottaa että Hanna on puhunut samaten lapsesta Jeesuksesta kun Simon kaikille kun lunastusta Israelissa odotit; vieläpä Herra lähettää vaimoja ilmoittamaan, se on saarnaamaan epäuskoisille opetuslapsillensa että Hän on jälleen eläväksi tullut, vieläpä vaimoin sydämissäki. Jospa vaimot yhdistettyinä miesten kanssa saarnaisit elävän Herran Jeesuksen tuntemista seurakunnassa! Paulus on tarvinnut Febetä avuksi kirjottaessa lähetyskirjoja, joka oli Kristuksen seurakunnan palvelus-piika. Ovathan vaimot Jumalan välikappaleet ja äidit Israelissa että saattavat sanaaki selittää, kuin ymmärrys on avattu Pyhän Hengen kautta, erinomattain vähemmissä seuroissa, kun miehiltä lahjat puuttuvat, ett’ei osaa eikä ymmärrä kieliä, erinomattain sitä kieltä, jota Pyhän Hengen koulussa opetetaan.
Nykytilanteesta naiteologien kohdalla ei voi löytää erityisen hyvää.
http://freepathways.wordpress.com/2012/01/07/kutsumus/
Kiitos Vuokko! Asiat eivät ole mustavalkoisia kuten liian paljon vl elämäntapaliikkeen piirissä oletetaan ja opetetaan. Jätetään tutkimatta Raamatun opetuksia paljon vain sillä perusteella että muka näin on aina ollut vaikkei olekaan.
Otetaan yksi jae ja tulkitaan sitä oikein kirjain kirjaimelta.
"Lasten synnyttäjänä hän on kuitenkin pelastuva, jos vain pysyy uskossa ja rakkaudessa ja viettää hillittyä, Jumalalle pyhitettyä elämää." (1 tim 2:15)
Woi waimoväkeä! Kuinka waikea heidän onkaan pelastua! Rukous ja paasto tahi edes usko ja rakkaus eivät häntä auta, jos hän ei ole synnyttänyt vähintään kahta lasta!
Kyllä Raamattu yksiselitteisesti tuomitsee helvettiin jokaisen naisen, jolla ei ole vähintään kahta lasta tai joka pitää ääntä itsestään. Joka tätä sanaa muuttaa, on itsekin osasyyllinen naisen synteihin!
Minun osaltani tämä keskustelu loppuu tähän! Näin on näreet!
Johanneksen kirjoitus suorastaan pakotti ottamaan Raamatun käteen ja kaivelemaan Paavalin kirje korinttilaisille ja lukemaan kerrankin mitä Raamatussa sanotaan.
Siellähän sanotaan yksiselitteisesti että vaimot vaietkoon seurakunnan kokouksissa ja jos on kysymystä ,kysykäänt kotona miehiltään hiljaisesti.
Miksi tätä Jumalan sanaa ei noudateta kristillisyydessä.Lisäksi kirjeessä sanottiin että vaimon pitää peittää hiuksensa seurakunnan kokouksissa rukoillessa ja profetoidessa, eli neuvon nyt SRK . n rakkaita veljiä laittamaan kiireesti paimenkirjeen kaikille Suomen siioneille ,että kieltävät naisten puhumisen ,opettamisen raamattuluokissa,pyhäkouluissa , seurakuntapäivillä ja muilla keskusteluilloissa ja päivissä.Lisäksi määrättäkööt yleinen huivin pitomääräys kaikille naisen puolille.
Kuinka tällaista on päässyt tapahtumaan ,että Jumalan Sana yli kävellään tällätavalla?
terv. wähinweli Herrassa
>>> Kuinka tällaista on päässyt tapahtumaan ,että Jumalan Sana yli kävellään tällätavalla?
terv. wähinweli Herrassa
January 7, 2012 5:28 AM <<<
Näyttää siltä, että monenmoista pääsee tapahtumaan, vaikka aina on alleviivattu, että meidän oppi se on muuttumaton!
En yhtään ihmettele, jos noin vanha asia on unohtunut, kun monet ajankohtaisemmatkin asiat näyttää heittävän volttia.
Ajatelkaa nyt, että TV oli semmonen vekotin, että hyvin monet erotettiin uskonyhteisöstä, jos tuo pömpeli löytyi kotoa. Ne olivat tosi kipeitä tapahtumia, varsinkin maaseudulla, jossa oli tiivis yhteisö. Yhtäkkiä kukaan ei enää tervehtinyt, ei tullut kylään, saati että olisi pyytänyt käymään etc. Tiedän monia, jotka joutuivat turvautumaan ammattiauttajaan tuossa tilanteessa!
No nyt SRK:n "paavi" OV ei tiedä, onko kellään rauhanyhdistysläisellä edes TV:tä, vaikka melkein joka talosta se löytyy - eikä ketään eroteta. Sekö ei olekaan enää syntinen kapistus? Näin ne keksityt säännöt unohdetaan ja se ainoa oikea oppi murenee...
Totta puhut wähinweli Herrassa.
Raamatun ohjeiden noudattamisessa olisi todella paljon parantamisen varaa. Olen kuulut, että joku olisi jopa ostanut kinkun jouluksi, vaikka Raamattu selvästi toteaa sian saastaiseksi ja kieltää sen syönnin. Myös huonosti on noudatettu mm. 1. Timoteuksen kirjeen neuvoa: ”Älä enää juo vain vettä, vaan käytä vähän viiniä vatsasi tähden”.
Toinen weli
Olisit Johannes päässyt paljon helpommalla kun olisit käyttänyt kahden korin oppia perusteluissasi. Ei olisi tarvinnut lukea ja kirjoittaa noin paljon. Kahden korin opissa epämiellyttävät Raamatun kohdat heitetään siihen koriin jota ei tarvitse ottaa todesta.
Pitäisiköhän ruveta ympärileikkauttamaan itsensä ja koko perheen pojat. Siitähän on Mooseksen kirjassa selvä Herran käsky. Menivät vain Jerusalemin hoitokokkouksesa hempeyteen ja hyväksyivät selevän lainkäskyn hylykäämisen. (Lue apt 15) Ja ihmettele miten tuolloin luovuttiin lammasten askelista.
HeH!
Liittyykö edellinen kommentti jotenkin asiaan?
Juu,emeritus-piispa Mikko Heikka harrasti kahden korin strategiaa Raamatun tulkinnassa. Kyllä kai sillä on teologis-tieteen arvovaltaisemmatkin (?) luteerilaiset taustavoimat.
Kahden korin opilla tarkoitetaan jakoa, jonka mukaan kristinuskoon kuuluu muuttumaton uskon alue ja muuttuva etiikan alue.
Raamatuntutkija Nissinen heittäisi koreilla vesilintua.
http://www.kirkkojakaupunki.fi/kirkko/kristityn-vapaudesta
"Olisit Johannes päässyt paljon helpommalla kun olisit käyttänyt kahden korin oppia perusteluissasi. Ei olisi tarvinnut lukea ja kirjoittaa noin paljon. Kahden korin opissa epämiellyttävät Raamatun kohdat heitetään siihen koriin jota ei tarvitse ottaa todesta."
Niin Johannes, pysyisit vaan tukevalla kahden korin vl-perustalla etkä lähtisi ajattelemaan itse :)
Tässäkin ketjussa on ollut ikäviä kohtia jotka vl-liikkeessä sivuutetaan, esimerkiksi nainen pelastuu lasten synnyttäjänä ja se, että naisen tulisi peittää pää ja kysyä asioita kotona mieheltä. Pyhä Henki opettaa, mitkä kohdat voi ohittaa ja mihin takerrutaan kynsin hampain.
Voi elämän kevät: kahden korin oppi!!!
Miksi Paavali hyväksyi sellaisen? Eli sen, että perinnäissäännöillä ja vastaavilla, ei ole painoarvoa autuuteen nähden. Niissä piti vain toimia rakkauden periaatteella. Ja kun sitä periaatetta ei näudatettu, eli vapaaehtoinen muuttui pakoksi autuuden kustannuksella, hän ryhtyi vastustamaan sitä.
Mutta ei ei ei, ihän nämä vl-tapakulttuurilliset asiat ole vastaavia kuin raamatunajan ympärileikkaukset ja syömistavat, ne ovat armoneuvoja, joidenka avulla pysytään uskomassa. Eli oikeasti ihan vastaavia kuin raamatunajan ympärileikkaukset sun muut.
"Pyhä Henki opettaa, mitkä kohdat voi ohittaa ja mihin takerrutaan kynsin hampain."
Noh, käytännössä se on aina päättänyt asian, jolla on ollut eniten auktoriteettia ja valtaa liikkeessä. Eipä siinä ole rakkauden käskyn valossa asioita käyty tarkastelemaan.
K. P.
PS. Vuokko sanoi kohdalleen kun vertasi elämäntapanormeja kristinuskon alkuajan ympärileikkausvaatimuksiin.
Onko se nyt sitten tätä kun järki menee uskon edelle?
4. Mooseksen kirja 12
Tuossa on myös mielenkiintoinen raamatunpaikka.
Kannattaa tutustua!
http://www.kotimaa24.fi/blogit/haku/article/?bid=353&id=8094
Tässä mielestäni hyvä kirjoitus aiheesta ja ennen kaikkea perusteluja, ei pelkästään "näin on aina ennenkin ajateltu" -argumentointia
PS. Kirjoittaja on kyllä Jumalatoin ihminen, eli ei ymmärrä asiaa uskon kautta :)
Maukka
Nainen voi selittää Raamattua siinä kuin mieskin, onhan nuo vain miesten selitykset nähty, sekavaa on. Nainen nähdään vain seksuaalisena miehen viekoittelijana, tämä lähtee miehestä itsestä, noitia ja demoneitahan oppineet naiset on olleet iäti, se on miehen tulkinta Raamatusta. Raamattu ei erota sanassaan miestä ja naista hengellisessä mielessä. Aina sellaiset lahkot joissa mm. seksuaalisuus on tabu niin alistavat naista, se on sama mikä uskontokunta on kyseessä. Ja sen voin sanoa että vanhoillislestadiolaisuudessa tämä näkyy miesten laatimissa armoneuvoissa, valtaosa koskee naisia, synnytyspakko, meikkaus, pukeutuminen jne. Ja jos satut olemaan hyvännäköinen ja hyvän mallinen niin kyllä paheksuntaa riittää miesten puolelta, sellaista se ahdas seksuaalisuus tekee, ollaan niin himon vallassa heti että aletaan syyllistämään naista siitä mikä omassa sydämessä on syntinä. Sairasta mikä sairasta, ja lapset saavat tästä myös osansa, vielä sairaampaa.
Minusta yksiavioisuus ei ole Raamatun sanan mukaista. Määräähän Paavali vain sananpalvelijat yhden vaimon miehiksi. Minusta ihmiskunta on irtaantunut aika kauas Jumalan sanasta nykyään.
Marista tulee hyvä pappi! Jumala on sen nähnyt paljon ennemmin ja tehnyt tämänkin mahdolliseksi. On turha potkia tutkainta vastaan.
Mites muuten "vanhatpojat" voivat olla sananpalvelijoina?
"Seurakunnanpalvelijan on oltava yhden vaimon mies..." (1. Tim)
Siis: Panemme toimeen vanhojen poikien hyllytyksen! Nimiä kehiin!
Naispappeuteen liittyy maskuliinisessa vl-kulttuurissa vahva seksuaalinen lataus.
"Naisen paikka ei ole saarnata."
"Sisaret palvelkoon Jumalan valtakunta muilla lahjoilla."
"Saarnavirka on arvokas, Jumalalta ja seurakunnalta uskottu tehtävä, sen hoitaminen on miesten vastuulla." jne.
Tämän tyylisiä kommentteja saa kuulla kun asian ottaa puheeksi.
Vedotaan saarnaviran arvoon ja naisen rooliin esim. keittiöllä tai myyjäistoiminnassa.
RY:n keittiövuorot ovat perinteisesti olleet naisten hallinnassa. Nykyisin keittiöllä näkee entistä enemmän miehiä. Tämä on osaltaan lisännyt sukupuolten välistä tasa-arvoa liikkeessämme.
Nuori aikuinen sukupolvi on kasvatettu tasa-arvoon. Naiset kulkevat työelämässä jo toisessa sukupolvessa. Miehet osallistuvat kotitöihin. Maassamme on ollut naispresidentti 12 vuotta ja siinä välissä pari naispääministeriä. Yhteiskunnassa, kodissa ja työelämässä ei ole naisten tai miesten tehtäviä. Tässä realismissä eläen, on suorastaan mahdoton ajatus vastustaa naispappeutta, saarnavirkaa tai naisen toimimista johtotehtävissä.
Onko esim. yhtään johtokunnan pj naista?
"Onko esim. yhtään johtokunnan pj naista?"
Ei ole, olisin kuullut jos on. Ainakin joillakin paikkakunnilla on tosin esitetty tai keskusteltu että nainen olisi valittu pj:ksi.
Minun tietääkseni johtokunnan puheenjohtajana on nainen, tämä on mahdollista.
Naisten tasa-arvoinen kohtelu on tuonut kaikkialle, missä se on, Jumalan siunauksen. Mitä huonompi naisten asema on, sitä kehittymättömämpi maa on. Väitän, että Jumalan siunaus loppuu vl-yhteisöstä (vai onko jo loppunut!), jos naisia ei päästetä myös päättäviin tehtäviin. Etsikkoaika tältä osin alkaa loppua. Toivon Marille menestystä tehtävässään!
Muuan veli
January 9, 2012 7:42 AM
Totta!
Viisasta puhetta.
"Naisten tasa-arvoinen kohtelu on tuonut kaikkialle, missä se on, Jumalan siunauksen. Mitä huonompi naisten asema on, sitä kehittymättömämpi maa on. Väitän, että Jumalan siunaus loppuu vl-yhteisöstä (vai onko jo loppunut!), jos naisia ei päästetä myös päättäviin tehtäviin. Etsikkoaika tältä osin alkaa loppua. Toivon Marille menestystä tehtävässään!
Muuan veli"
Haluan samoin toivottaa Mari Leppäselle Jumalan siunausta ja menestystä työssään sielunhoitajana ja seurakuntalaistensa palvelijana.
t. Purjehtija
Kiitos, Maukka, juuri tuota Vikströmin tekstiä olin hakenmut jo useamman kerran turhaan netistä.
Hyviä perusteluja.
http://www.kotimaa24.fi/blogit/haku/article/?bid=353&id=8094
Eikös ry:n pj ole aina puhuja?
A.
>>>
Pitäisiköhän ruveta ympärileikkauttamaan itsensä ja koko perheen pojat. Siitähän on Mooseksen kirjassa selvä Herran käsky. Menivät vain Jerusalemin hoitokokkouksesa hempeyteen ja hyväksyivät selevän lainkäskyn hylykäämisen. (Lue apt 15) Ja ihmettele miten tuolloin luovuttiin lammasten askelista.
HeH!
Saapi moni miettiä, että miten tämä liittyy blogistin aiheeseen. Liittyy enemmän kuin arvaatkaan. Mieti miten radikaali muutos aikaisempaan uskontulkintaan tapahtui. Miehet luopuivat ennen esinahastaan ja myöhemmin luopuivat luopumisesta.
Mistä on kyse? Siitä, että muuttumatonta on vain Jumalan laupeus ja uskollisuus. SEn ilmeneminen ihmisten elämässä voi muuttua. Sen tuleekin muuttua. Ja taas on uusi aika, joka julistaa Jumalan suuria armotekoja
Estäköön Paavalin puhe vaimoja piispan ja papin virkoja etsimästä. Emme tahdo vaimoin kanssa astua saarnatuolille eli alttarille, vaan puhumme Jumalan valtakunnasta kaikille, joilla korvat on kuulla.
(Raattamaa, 1878).
On normaali käytäntö, että pj ei ole puh.veli. Yhtään naispuolista pj:tä en kuitenkaan tiedä. En yllättyisi, vaikka jossakin sellainen olisi, mutta ei ole tavanomaista. Johtokunnan jäsenissä on toki paljon naisia.
Leiri- ja seuraisännät sekä kolehdin kantajat ovat aina miehiä.
Mitä fundamentalistisempi uskonto niin sitä alistetummassa asemassa nainen on, samoin lapset. Eikös aikoinaan kristinuskossa ole poltettu naisia roviolla ym. kun heitä on epäilty noidiksi, nämä on olleet oppineempia naisia. Ei tarvitse kauas kristinuskon historiaan mennä kun näitä löytyy ja silloin se on ollut täysin hyväksyttyä, mikäli nämä fundikset olisi vieläkin kirkon johdossa niin vastaavat jatkuisivat nykyäänkin, onneksi sivistys on palannut sieltä mistä se on aikoinaan lähtenyt, Jeesuksesta. Sanan julistajalla ei ole merkitystä onko hän nainen vai mies, vastaanottajan uskolla on merkitystä.
"Leiri- ja seuraisännät sekä kolehdin kantajat ovat aina miehiä.
January 9, 2012 4:00 PM"
Suviseuroissa näkyy naisia kolehdinkantajina. Miksi ne siihen siellä kelpaa? Tai: Miksi ne siihenkin alistuu? Ihan vain kummin päin haluaa kysyä.
nimimerkki lesken ropo ajattelee ääneen
January 9, 2012 11:10 PM
Kristinusko ja Jumalan valtakunta eivät ole sama asia.
Jumalan sanan opissa elävä seurakunta ei ole roviolla polttanut ketään.
Aivan kuten ennenkin, nykyäänkin esim EvLut kirkko ja Jumalan valtakunta ovat eri asia.
Sen näkemiseen ei tarvitse muuta, kuin lukea Jumalan sanaa ja verrata em tahojen opetusta.
Yksi asia joka nämä erottaa, on opetus naisen saarnavirasta. Sen voi tarkastaa vaikkapa 4.Moos 12 luvusta.
January 10, 2012 10:35 AM
”Kristinusko ja Jumalan valtakunta eivät ole sama asia. Jumalan sanan opissa elävä seurakunta ei ole roviolla polttanut ketään.”
VL ei siis mielestäsi ollut Jumalan valtakuntaa hoitokokousaikaan? Silloin oli hengellisiä polttorovioita.
Veljensä hoitokokouksilla menettänyt
January 10, 2012 11:09 AM
Kuvittelin, että kyse oli todellakin ihmisten polttamisesta noitina roviolla, ei hengellisestä kuvasta.
Se mitä on HK:ssa tapahtunut, on moneen kertaan kerrottu jo kymmenien vuosien ajan. Ei pitäisi olla kennellekkään epäselvää.
Mikäli asia edelleen sinua vaivaa, ole hyvä, ja mene ottamaan asia puheeksi vielä elossa olevien ihmisten kanssa. Kehoita heitä parannukseen mikäli ovat sinua loukanneet ja kehoittaisin itseäsikin miettimään, onko sinulla asiasta puhdas tunto.
Oma kokemukseni on, että kun on sanomista veljen tai sisaren tekemisistä muille, siitä tulee huono omatunto.
Ei siinä muu auta, kuin että on käytävä sen eteen armoa anelle kenestä on pahaa sanonut muille.
Olkoonkin, että kaikki me olemme vikaan joutuneet, ja justiinsa siitä syystä.
Meno on sellainen että mikäli Srk:n oppineet johtaisi tätä maata niin roviot olisi käytössä kirjaimellisesti, nytkin niitä yritetään tehdä hengellisessä mielessä. Esimerkkejä on lukuisia. Mm. rohkeat ja kantaa ottavat naiset liikkeessämme, heidän vaientamis yritykset ja mustamaalaus, mikäli arvostelee liikkeen tapakulttuuria niin se leimataan harhaopiksi. Jos julkisesti ja omalla nimellä sanoo asiat kuten ne on niin tämän ihmisen ihmisarvoa yritetään kyseenalaistaa kaikenlaisella sairaalla tavalla, mitätöimällä ihmisen kokemukset ja syyttämällä häntä epäuskoiseksi ja katkeraksi, mitään vikaa ei nähdä omissa toimissa. Julkisuuteen annetaan aivan erilainen kuva kuin miten käytännössä ollaan toimittu, valehtelu on kulttuurissa ihan kuin muissakin diktatuureissa.
Kyse ei ole siitä mitä tapahtui 70-l. Kyse on siitä että on monia, jotka toivovat samanlaisen myllytyksen uutta tulemista.
kuulemma Turkunen näyttää mallia. täyttä ravia siellä juostaan
January 10, 2012 12:02 PM
^ Kiinnostais enempikin nämä aljetut tapahtumat. Ei taideta Pravdasta saada ainakaan lukea?
Eikös jo kannatais jättää koko liike, kun niide oppeja et noudata.
Taitaa suurin ero olla siinä, että monta asiaa jotka te näette tapakulttuurina, me näemme vahvasti opillisina, kuten kysymyksen onko jumala elämän ja kuoleman herra. Täällä avoimesti kannatetaan eutanasiaa ja ehkäisyä, on vain ajan kysymys milloin abortti vedetään samaan läjään. Minusta nämä eivät ole millään lailla tapakulttuurisia kysymyksiä.
January 11, 2012 1:49 AM
Älä maalaa piruja seinälle. Jumala on elämän ja kuoleman herra, sinä tai minä omilla teoillamme emme sitä voi muuttaa. Pitääkö muuten sinun mielestä terveydenhoito lopettaa, eikös ihminen ole siinä ottanut elämän hallinnan osaksi omiin käsiinsä, ehkäisyn vuoksi ei saa elämää suojella, ei edes äidin? Näin on sanottu ja näin on uskottu, vai oliko se ennen vai tänään, otapa tuosta selvää kun muuttuu päntiönnään.
January 11, 2012 4:50 AM
"Älä maalaa piruja seinälle. Jumala on elämän ja kuoleman herra, sinä tai minä omilla teoillamme emme sitä voi muuttaa. Pitääkö muuten sinun mielestä terveydenhoito lopettaa, eikös ihminen ole siinä ottanut elämän hallinnan osaksi omiin käsiinsä, ehkäisyn vuoksi ei saa elämää suojella, ei edes äidin? Näin on sanottu ja näin on uskottu, vai oliko se ennen vai tänään, otapa tuosta selvää kun muuttuu päntiönnään."
Ensinnäkään en ole taiteellinen ihmisenä enkä toisekseen muutenkaan viitsisi maalata niin rumia kuvia seinälle kuin miksi sielunvihollisen kuvittelen. Näen itse kuitenkin kohtuullisen suuren eroavaisuuden elämää estävissä tai lopettavissa toimenpiteissä kuin mitä tulee terveydenhoitoon... Johannes ainakin täällä on julkisesti asettunut kannattamaan eutanasiaa, eli murhaa.
January 12, 2012 7:48 AM
Jos ihminen tekee elvyttämiskiellon, siis on vaikea sairaus ja esim. on vaara tukehtua niin silloin ei saa elvyttää, onko tämä synti? Tuleeko silloin kuolema sellaisella hetkellä jota Jumala ei ole tarkoittanut? Jos ihminen on aivokuollut ja elintoimintoja pidetään yllä koneellisesti, onko ihminen Jumalalle jo kuollut mutta ihminen pitää hengitystä päällä koneellisesti, jos silloin irrotetaan laitteesta niin tuleeko kuolema ihmisen määräämällä ajalla vai Jumalan ajalla? Jeesus herätti ihmisiä kuolleista, Jumala voi senkin tehdä, voiko ihminen joko jatkaa tai lyhentää Jumalan tarkoittamaa kuolinhetkeä? Kun joku joutuu väkivallan uhriksi ja siitä seuraa kuolema niin kuoliko ihminen Jumalan tarkoittamalla ajalla vai ihmisen ajalla? Jumala on elämän ja kuoleman Herra, uskotko niin vai oletko omavanhurskas, ota laput silmiltä ja mieti. Ja lue se Johanneksen blogi siitä eutanasiasta, et ole sitä näköjään lukenut.
"Lasten kaltaisten on taivasten valtakunta". Kertoiko tuo pitkä kirjoitus lapsen uskosta? Ei kertonut. Siinä toistettiin sielunvihollisen lempi kysymystä: "sanoiko Jumala niin". Kyllä Jumala sanoi että nainen vaietkoon seurakunnassa. Se on kirjoitettu Jumalan sanaan! Eikä siitä kannata ottaa yhtään sanaa pois, koska silloin otetaan ottajan nimi pois elämänkirjasta taivaassa, jos se on siellä ollut kirjoitettuna. Pietari kommentoi Paavalin kirjoituksia suunnilleen näin: "...kuten rakas veljemme Paavali kirjoittaa, joista jotku ovat työläät ymmärtää ja muutamat turmelevat ne kadotukseksensa". Naispappeus kysymys Paavalin kirjeessä ei ole työläs ymmärtää: pieni lapsikin ymmärtää, mitä tarkoittaa: nainen vaietkoon seurakunnassa, eikä lapsenusko kyseenalaista Jumalan sanaa. Sielunvihollinen kyseenalaistaa ja sen palvelijat myös. "Jolta joku voitetaan, sen palvelija hän on" kirjoitteli Pietari.
January 13, 2012 7:49 AM Huomasitko kuinka juuri itse syyllistyit siihen että otit Raamatusta sanoja pois. Mikäli otat sieltä jonkun lauseen joka kuuluu laajempaan asiayhteyteen niin vääristät Sanaa ellet ota sitä kokonaan käsittelyyn. Mitä sanot siihen että tässä Paavali sanoo paljon muutakin, nämä sinä olet valmis heittäämään roskikseen tuosta noin vain ja paljon muitakin kohtia et ota niin kuin tämän yhden lauseen. Se osoittaa sinun pimeyden hengellisessä mielessä. Keijo Nissilän kirjoitus oli hyvä ja kannanotto varovainen, juuri niin meidän pitää Raamattua tulkita, kokonaisuutena eikä yhtä lausetta.
Rankkaa touhua tuo sielunhoito. Asisoista, jotka ovat normaalia elämää yhdistyksissä kohisee tällä hetkellä koko VL-Suomi. ja ympäristökin.
On selvää, että ei kukaan voi toimia puhujan, jos häntä ei siihen pyydetä. Se ei kuitenkaan ole selvää, että miksi lakataan pyytänmästä. Eikä sekää ole selvää miksi RL ja HR ovat julkisesti asettumassa omaa kotiliikettään vastaan.
Aikoinaan kun naisia vihittiin papiksi, niin VL-pappien toiminnasta ei keskusteltu. Asia todettiin. Naisen roolista ei kukaan saanut suutaan avatuksi, niin pelottavaa ja uhkaavaa elämä tuolloin oli. Oli parempi tottua vanhaan malliin ja tyytyä. Nyt asia on toisin, kehiin on ML heittänyt avoimen haasteen. Se tekee monien arvovallalle kipeää. Huoli on systeemistä. Uskon kuuliaiusuuden kysymykseksi on noussut järjestelmäuskollisuus.
Olen uskomassa, että todellista opillista syytä ei löydy, joka kieltää naisen saarnaamisen. Todistaahan jo nykyinen käytäntö sen että kenellekään ei tule mahanpuruja rouvien pitämistä pyhäkouluista, alustuksista rukouksista, puheenvuoroist ja raamtattuluokista.
Ainoa opillinen syy on se, että yhdessä valittu SRK,n veljien valtakunta ei ole muutokseen valmis. Ranteesta vääntämällä on saatu rivit suoriksi.
Ehkä julkisuus ja asioiden käsittely median sivuilla koituu siunaukseksi. Taitaa kuitenkin koitua käpertymiseksi ja sisäänpäinkääntymiseksi.
Parin vuoden kulutta taas harmitellaan sitä miksi tuolloin ei ymmärretty toimia maltillisemmin. PF asian käsittely lähti alussa kulkemaan päin honkia. Niin on vaarana että tapahtuu tälläkin kerralla.
Se eniten itkee, jota koviten lyödään.
Kysymyksessä saattaa olla myös lähetystaktinen linjaus nimenomaan Kreikan maaperällä.
Antiikin Kreikassahan (Spartaa lukuunottamatta)naiset oli suljettu täysin pois julkisuudesta. Jo se, että aviovaimo ylipäätään tuli julkiseen tilaisuuteen tai yksityisiin pitoihin, oli kreikkalaisille skandaali. Yleensä näissä tilanteissa läsnä olevat naiset olivat hetaroita (prostituoituja) - kunnialliset naiset eivät näihin osallistuneet.
Kreikkalaisen naisenasemaa kuvaa se, ettei hän saanut edes pitää hallussaan kuin viikon ruokaostoksiin tarvittavan rahamäärän.
Naisen asemasta muinaisessa Kreikassa kts: http://marttimuukkonen.pp.fi/Muukkonen_Women_in_Antiquity_140504.doc (s. 13-17 - alkukristillisyydestä s. 20-24)
Post a Comment