Kaima Kirkolliskokouksessa

Johannes Leppänen:

"Arvoisa puheenjohtaja, sitten juuri tähän aiheeseen liittyen. Hyvin arkana, voisi sanoa jopa vavisten puhun seuraavaksi yhden herätysliikkeen parista asiasta, jotka ovat olleet tässä vuosien varrella ja viime vuoden aikana paljon julkisuudessa. Voisi sanoa, että luupin alla. Te varmasti arvaattekin, eli vanhoillislestadiolaisuus ja siellä kaksi asiaa ehkä ylitse muiden. Nämä paljon puhutut hoitokokoukset ja tämä murheellinen, surullinen, traaginenkin asia eli lasten hyväksikäyttö. Minä en käytä tätä puheenvuoroa puolustaakseni mitään sen kaltaista toimintaa, mikä on Jumalan kasvojen edessä syntiä ja loukkaa toista ihmistä ja erityisesti kun se loukkaa Jeesuksen esimerkin mukaan Jumalan valtakunnan suurimpia. Tämä ei nouse tästä pohjasta. Mutta haluan tuoda muutaman näkökulman esille sen vuoksi, että julkisuudessa tätä aihetta on käsitelty koko liikkeen näkökulmasta aika yksipuolisesti ja liikkeen sisällä on väistämättä tullut sellainen ajatuskuva, että kun nimen jäljessä on merkintä vanhoillislestadiolainen, on se automaattisesti hyväksynyt tai hyväksymässä tämän kaltaisen menettelyn. Näinhän ei ole. Ensiksi näistä paljon puhutuista hoitokokouksista 1970 ja 1980 -luvuilla. Sen verran teen vertailun, että Rauhanyhdistyksen organisaatiohan on hyvin samantyyppinen kuin kirkonkin organisaatio: Itsenäiset rauhanyhdistykset, itsenäiset seurakunnat, jotka ovat se toiminnan ydin, sitten on keskusyhdistys ja on Kirkkohallitus, joka tukee kaikin mahdollisin keinoin toimintaa ja samalla hoitaa tiettyjä yhteisiä tehtäviä. SRK hoitaa lähetystehtävän, organisoi rippikoulutyön, leirityön ja tukee rauhanyhdistysten lapsi- ja nuorisotyötä, joka on varsin laajaa. Julkisuudessa esitetään, että hoitokokoukset 1970-luvulla organisoitiin SRK:sta, että sieltä tehtiin ohjelma minne mennään, ketä puhutellaan ja niin edespäin. Tämä ei pidä paikkaansa."

Mutta juurihan pahoiteltiin, että oli järjestetty keskusyhdistyksen toimesta 488 kokousta!!

"Olen itsekin ollut tuollaisessa hoitokokouksessa. Olen ollut myös hoidon kohteena ja kiitän siitä Taivaan Isää vilpittömästi. Voisi sanoa niin, että siitä syystä ja sen johdosta olen teidän edessänne uskovaisena miehenä. Rauhanyhdistykset pyysivät apua, jos tällaista sanontaa voisi käyttää, että me emme nyt selviä, meillä on vähän pakka sekaisin näissä asioissa. Tämä oli se päälinja, mutta kiistämätön tosiasia on, että tuossa toiminnassa tapahtui taitamattomuuksia ja virheitä. Jos itsekin rupeaisin tällaisen sapluunan kautta niitä muutamaa tilaisuutta katsomaan, niin eihän ne inhimilliset tekijät hyvältä tuntuneet. Mutta se, että sieltä jää hyvä mieli ja kiitollisuus ennen kaikkea Jumalalle, se sielunhoito on tätä päivää. Julkisuudessa on esiintynyt sellaisia kannanottoja, että kristillisyydessä pelätään tänä päivänä uuden hoitokokousten kierteen käyntiinlähtöä. Voin vakuuttaa teille, että se ei pidä paikkaansa. Sielunhoitoa toivottavasti tehdään edelleenkin ja uskon, että sitä tehdään niin kauan kuin tässä maailman ajassa uskovaisia ihmisiä on. Jumala on näin tarkoittanut ja sanassaankin sen sanoo: "Neuvokaa teitä keskenänne ja sitä enempi kuin näette sen päivän lähestyvän". Mutta se, että me samalla tunnistamme ja tunnustamme ne virheet ja taitamattomuudet, jotka äsken sanoin."

Hoitokokous on hengellistä terrorismia ei sielunhoitoa. Sielunhoidossa ihminen hakee itse apua. Hoidossa kiusataan ylhäältäpäin! Kaima on kokenut siunausta, mutta on tuhansia, joiden kokemus on ihan toinen.

"Se virhe tapahtuu aina silloin, kun Jumalan rakkaus menee tilanteesta, ovesta ulos, silloin tulee vallankäyttöä ja kaikki muut elementit. Mutta jos Jumalan rakkaus saa olla tilaisuudessa mukana, lopputulos on aina kaikille hyvä. Sitten tähän toiseen aiheeseen, josta ei voi muuta todeta, kuin että se on järkyttävä asia. Että on esiintynyt lasten hyväksikäyttöä. Mutta siihenkin sanon heti alkuun, että julkisuudessa on myös esitetty kannanottoja, että se olisi meillä hyväksyttävää, että meillä opetetaan ja meillä ei pidetä sitä pahana asiana. Jotkut ovat sanoneet, että se on kulttuurissa ja rakenteessa. Kiistän jyrkästi tämän asian. Aina on opetettu ja opetetaan edelleenkin, että lasten hyväksikäyttö ja lapsiin puuttuminen kuten Jeesus opetti, me muistamme kaikki sen myllynkivivertauksen, joka on kova ja karmea, mutta se on totta: "joka yhdenkin näistä pahentaa". Me uskomme näin ja me opetamme näin. Mutta miksi on sitten tapahtunut näin? Yksittäiset uskovaiset ovat langenneet."

Tutkijat tutkikoot. Sittenhän se selviää.

"En tiedä onko tässä salissa minun kanssani yhtään ihmistä, joka kokee että on joutunut syntiin. Luulen että on, sillä meitäkin koskee se, että yksikään ei ole synnitön. Tämä ei ole puolustelua, mutta siinä mielessä haluan tämän kertoa, että tämä leimaaminen, että liikkeen piirissä oleva leimataan tällä tavalla, sekään ei ole mukavaa. Me panimme ulkopuolisen asiantuntijan toimesta tutkimuksen liikkeelle ja siitä tutkimuksesta selvisi, otan esille vain kaksi asiaa: Ensiksikin lopputulos oli se, kuten äsken sanoin, että opetuksessa ei puolusteta tai hyväksytä lapsiin kohdistuvaa seksuaalista hyväksikäyttöä tai väkivaltaa, ei missään muodossa. Toiseksi, hyvin laajassa leirityössä, nuoriso- ja perhetyössä, tätä ongelmaa ei myöskään ole havaittu. Se on siis yksittäisten ihmisten lankeemus. Ja se on murheellinen ja surullinen asia. Sanon kolmannen kerran, tarkoitukseni ei ole millään tavalla sitä puolustaa. Tässä yhteydessä on myös mainittu se, että vanhoillislestadiolaisessa liikkeessä käytetään rippiä synnin peittona. Emme me opeta näin. Me opetamme, että ripissä voi sopia asiat Jumalan kanssa, Jumalan välimiehenä rippi-isän kanssa, mutta sen jälkeen, jos on kysymys ajallisesta rikoksesta tai johonkin muuhun ihmiseen kohdistuvasta väärästä teosta, pitää se asia sovittaa tai sopia. Näin opettaa Jumalan armo. Me olemme tehneet tämän asian tiimoilta hyvin paljon yhteistyötä viranomaisten kanssa ja olemme erittäin kiitollisia siitä. Viranomaiset ovat suhtautuneet hyvin luottamuksellisesti ja antaneet meille apua ja lisänneet osaamistamme näiden asioiden käsittelyssä. Ennen kaikkea uhrien ja myös siihen joutuneiden ihmisten kohdalla. Olen myös kiitollinen siitä, että myös kirkon johto on tukenut meitä näissä vaikeissa asioissa ja niiden käsittelyssä kun olemme yrittäneet lisätä avoimuutta. Siitä esimerkkinä viikko sitten sunnuntaina piispa Peuran puheenvuoro Jyväskylän Rauhanyhdistyksen 100-vuotisjuhlissa, jossa hän kannusti, antoi tunnustusta ja kritiikkiä, mutta erityisesti tukea avoimuuden lisäämiseksi. Sen haluan tässä sanoa, jopa pöytäkirjaan merkiten, että Kotimaa-lehden uutisointi tuosta tilaisuudesta ei vastannut tilaisuuden kulkua lainkaan. En tiedä olenko koskaan elämässäni ennen, näin julkisesti tiedotusvälineiden kohdalla sanonut, mutta paikalla olleena sen nyt sanon. Ystävyydellä ja rakkaudella. Enkä ole suitsimassa tiedotusvälineiden suuta, mutta jossakin on myös se todellisuuden ja tulkintojen välinen raja. Tänäkin päivänä ja edelleen tulevaisuudessa vanhoillislestadiolaisen kristillisyyden tärkein tehtävä seuroissa, kaikissa toiminnoissa on pitää esillä Jumalan sanaa, armollista Jumalan tahtoa, jonka ytimenä on anteeksiantamuksen evankeliumi. Tämä on se tärkein työ ja tehtävä. Sitä tehdään raadollisten ihmisten kautta, syntisten ja vikaisten ihmisten kautta, mutta tämä on se päätehtävä. Ja tämän toivoisi myös kysyvän ihmisen löytävän. Me uskomme edelleen ja myös opetamme niin, että yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden päästään kerran kunniaan. Kiitoksia kuluneesta neljästä vuodesta, kärsivällisyydestä itseäni kohtaan ja puheenvuorojani kohtaan. Tämä on ollut rikastuttava kausi. Täällä on mukavia ihmisiä ja tämä joukko on vakavissaan, tosissaan rakentamassa kirkkoa. Ja toivon, että itse voin olla niissä tehtävissä, joissa konsanaan tulevaisuudessa olen, tätä työtä tekemässä. Rakentamassa yhteistä kansankirkkoa. Kiitoksia."

Etelän Metia. Sehän se ne virheet tekkee.


Kaiken kaikkiaan aika jännä puheenvuoro. Tämä on siis pidetty eilen kirkolliskokouksessa Turussa. Puheeseen on viitattu jo mm. Kotimaa24 blogissa.