Tosielämässä tapahtui, että Suomenmaassa kerran eräs pappisveli Pohjois-Suomesta, nimitettäköön häntä tässä vaikka Pökkyläksi, sattui olemaan homoseksuaali. Tämä herra Pökkylä sitten viekoitteli lähialueensa miehiä partnereikseen/uhreikseen. Joku asiasta hermostui ja otti Pökkylän tilille. Pökkylä myönsi heti ja pyysi anteeksi. Samalla Pökkylä todisti, että kyse on ripistä, jota ehdoton rippisalaisuus sitoo. Samalla tavalla Pökkylä menetteli myös niiden uhriensa kanssa, jotka pyrkivät asiasta kyselemään. Kaava toistui kerta toisensa jälkeen. Tästä salarippiopista Pökkylä otettiin kiinni. Pökkylä oli vanhoillislestadiolainen ja hänet harhaisesta rippiopetuksesta tilille ottanut oli saman liikkeen mies, pappi ja puhuja hänkin. Pökkylä hävisi skaban. Homous oli rikos vuoteen 1971 asti.
Sama kuvio toistuu suunnilleen 50 vuotta myöhemmin. Ilmenee useita hyväksikäyttötapauksia, joissa salarippiä on käytetty rikosten pimittämiseen. Eräs nimeltämainitsematon rippiin perehtynyt tutkijapappi nostaa ongelman esille. Seuraakin yllättäen ajojahti. Ajojahdin aikana julkisuutta myöten organisaation väki puhuu rippisalaisuuden ehdottomuudesta kerta toisensa jälkeen. Nyt onkin oikein se, että maallikon rippisalaisuudesta pidetään kaikissa tilanteissa kiinni. Vuosikymmenien aikana on siis tapahtunut suuri muutos! Pökkylän oppi on otettu viralliseksi opiksi! Harhaoppi on nyt se, mikä aiemmin koettiin oikeaksi. Asian merkillisyyttä korostaa se, että Pökkylän uhrit olivat aikuisia. Nyt on ollut kyse lapsiin kohdistuvista rikoksista.
Salaripin ongelmana pedofilia ja insestitapauksissa on se, että tekijä voi puhdistaa tuntonsa ja jatkaa tekojaan. Uhrien mukaan näin on käynyt toistuvasti. Omatunto hiljenee, kun tekoa pyytää anteeksi. Jos tekijä on ”uskovainen”, hän oikeasti uskoo syntiensä pois pyyhkimiseen. Kyseessä on totaalinen ja kertakaikkinen puhdistautuminen, jolloin kenenkään ei tarvitse enää syntiin palata. Ideaalitilanteessa pedofiili tietysti tulisi tunnontuskiin ja menisi poliisin puheille. Kuinkakohan monesti näin on käynyt?? Todennäköisempää on, että tekijä jatkaa elämäänsä hyvillä mielin, tunto puhdistettuna. Hän on taivastiellä. Sama kuvio toistuu joka viikko ja joka päivä. Pohjattomaan armonmereen upotettu synti. Iäksi unohdettu, pois pyyhitty. Ripistä muodostuukin armoton pohjanmeri, jonka laineet murskaavat uhrin kerta toisensa jälkeen.
Uhreja on myös pyritty vaientamaan salaripin varjolla. On sanottu, että asioista, jotka on annettu anteeksi, ei saa puhua. Uhrille on sanottu, että synti tulee uhrin päälle, jos hän puhuu asiasta. Uhri jos joku, tietää kuinka kauheasta synnistä on kyse! Ei uhri halua sellaista asiaa omalle tunnolleen! Ei uhri halua päälleen synneistä pahinta. Ei uhri halua olla vastaamassa teosta, jonka hän käsittää pahimmaksi, mitä ihminen voi toiselle tehdä. Kierre on valmis. Uhrilta viedään fyysinen ja psyykkinen koskemattomuus ja kaupan päälle myös elämän kallein asia; usko. Elämää puhdistavasta ja uskoa kannattavasta ripistä tulee raskas taakka. Toisinaan liian raskas. Joillekin niin raskas, että matkasauva lasketaan vapaaehtoisesti ennen aikojaan.
Mikä tämä rippi sitten ylipäänsä on?
Tavallisesti rippiä perustellaan Johanneksen evankeliumin kohdalla; Jolle te annatte synnit anteeksi jne. Tai Matteuksella; jos veljes rikkoo sinua vastaan jne.
Helposti unohdetaan, että rippiä ei varsinaisesti löydy raamatusta. Se on ihmisen keksintö.
Ripin juuret löytyvät n. vuodelta 600, jolloin Columbanus, irlantilais-kelttiläinen apotti, juurrutti henkilökohtaisen ripin frankkilaiseen kirkkoon. Munkkisäännön mukaan jokaisesta rikkomuksesta tuli ripittäytyä apotille. Rippi oli pakollista ja sen tuli koskea kaikkia kristittyjä. Näin rippi alkoi levitä kristikuntaan.
Rippi kehittyi vähitellen kirkkokurin välineeksi. Häpeätuoliin eli mustaan penkkiin joutui se, joka oli tehnyt syntiä. Armollisuus oli menettelystä kaukana. Tuolia alettiin kutsua huoratuoliksi, koska siihen jouduttiin usein kuudennen käskyn rikkomisesta. Rippiin kuuluivat olennaisena osana myös sovitustyöt ja katumusaika. ”Suurissa” synneissä katumusaika saatettiin laskea vuosissa.
Osa synneistä oli niin vakavia, ettei tavallinen pitäjänpappi voinut julistaa synninpäästöä vaan synninpäästö jäi piispalle. Osa taas kuului jopa paavinvallan alle. Rangaistuksetkin olivat kovia, jopa kokonaisia alueita saatettiin julistaa kirkonkiroukseen.
Lutherin herääminen tapahtui ripin kautta; hän tajusi, ettei voinut millään luetella kaikkia syntejään. Luterilaisuus siis syntyi, ainakin osin, katolisen rippiopetuksen kritiikkinä. Luterilainen kirkko palasi kuitenkin vanhakantaiseen rippiin aika pian. Rippi liitettiin ehtoollisella käymiseen ja siitä tuli pakollista. Rippituoleja ei luterilaisuuteen tuotu. Rippituolin yksi huomionarvoinen piirre on, ettei ripin vastaanottaja aina tule edes tietämään, kuka on ripittäytynyt! Sehän ei oikeastaan ole olennaista. Olennaista on se, että teko tunnustetaan Jumalalle, jonka välikätenä pappi julistaa synninpäästön.
Rippi voi olla ihmiselle hyväksi ja se voi olla puhdistavaa. Siitä voi tulla myös suorittamista. Ripistä voi tulla automaatti, jolla pyyhkäistään pahat teot pois. Ripistä voi muodostua rikollisen toiminnan peitto. Uhrien kokemuksen mukaan lestadiolaista rippiä on käytetty uhrien vaientamisen ja syntien peittelyyn. Uhrien kokemusta ei ole syytä vähätellä. Tähän mennessä uhreja ei ole haluttu kuulla. Joko viimeinkin olisi sen aika?
Hulluinta rippiopetusta on julkinen ripittäytyminen seurakunnan edessä. Sille ei ole mitään perusteita ja koko kuvio perustuu häpäisyyn. Jos joku katuu tekojaan ja pyytää niitä anteeksi, annettakoon. Jos kyseessä on rikos, pitää asia viedä maallisen oikeuden eteen, vaikka asia sovittaisiinkin. Julkiseen ripittäytymiseen ei kenenkään tarvitse suostua. Julkinen rippi tuli voimakkaaseen käyttöön lestadiolaisuudessa 1970-luvun hengellisen terrorin aikakaudella. Tuolloin mökin mummot joutuivat tekemään parannusta milloin mistäkin ”sokoslaisuudesta”. Ripittäytyjät sen kummemmin kuin ripittäjätkään eivät tienneet varsinaisia syitä. Toisille annettiin anteeksi, toisille ei. Jospa nämäkin virheet joskus julkisesti myönnettäisiin. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta virheistä voisi ottaa oppia.
Toivottavasti aika entinen ei koskaan enää palaa!
Eräs vanha ja viisas saarnamies antoi pojalleen ohjeen: Ole siis vapaa ja usko Kristukseen äläkä rippiin! Tätä kallista ohjetta mekin saamme seurata!!
Eurooppa II
4 days ago
50 comments:
aamen
Jep, minä tunnistan tuon Pökkyläläisyyden. Koilliskaira ja poukkulalaisuus, evankeliumin ja rippisalaisuuden väärinkäyttö. "Se oli vaarallinen oppi, kun syntielämästä tietävien ihmisten suut suljettiin salaripillä" kertoi eräs saarnaajavanhus. Tätä evankeliumin ja ripin väärinkäyttöä vastaan nousi pastori E. V--mo. Mitähän E. V--mo olisi sanonut, jos joku olisi kesken kriisiä tullut julistamaan, että "rippisalaisuus on ehdoton". Olisi siinä voinut tulla toinenkin Erkki karjahtelemaan sellaiselle julistajalle! Mutta nyt on ajat toiset, ajat muuttuvat ja oppi siinä mukana, sillä Erkit ovat haudassa! Kuka nyt evankeliumin puhtautta valvoo?
1960-luvulla! Kuusamossa!
Viimeisessä kappaleessa on kaikki olennainen. Usko kristukseen pelastaa. Rippi on sitä varten, että se helpottaa ja vahvistaa uskomista. Mutta ei pedofilian toteuttaneella ole uskoa. Ei hän näin ollen voi uskoaan ripillä vahvistaa. Hänen kohdallaan puhutaan parannuksesta ja syntielämän hylkäämisestä, johon kuuluu itsestään selvästi rikoksen sovittaminen. Mutta kukaan, ei edes SRK voi luvata ja taata pedofiilin puolesta, että hän näin tekee. Siksi asiasta tietävän on tarvittaessa otettava uhrien takia vastuu rikoksen ilmiannosta.
Kiitos voimakkaasta puheenvuorosta uhrien - monenlaisten vl-rippiopin uhrien - puolesta.
Tätä onodotettu kauan.
Myötätuntoni sinulle, blogisti! Olen surullinen että olet joutunut rankan ajojahdin kohteeksi. Toivotan sinulle voimia!
Olet oikealla asialla.
Samalla iloitsen ja kiitän Jumalaa siitä, että sinä et painostuksesta ja ajojahdista huolimatta ole alistunut etkä vaiennut.
Jaksat yhä pitää esillä näitä asioita, joilla heikompia on painettu ja alistettu. Josta juuri kaikkein puolutustukyvyttömimmät, eli lapset, ovat joutuneet kärsimään.
Tämän tosiasian tajuaminen meinaa särkeä sydämen. Mutta sinun on ollut tämä sanottava ääneen meille kaikille. Ilman sinua emme tietäisi!
Samaten tässä yhteydessä lähetän JH:lle lämpimiä ja kiitollisia ajatuksia. Myös hän on joutunut painostamisen kohteeksi tutkimustensa julkaisemisen tähden.
Erehtymätönkin seurakunta erehtyy. Ja kun se lähtee peittelemään virheitään, tulee kauheata jälkeä.
M.O.T.
Tarkkaan ottaen homoseksuaaliset teot olivat vuoteen 1971 asti Suomessa rikos, josta seurasi vankeusrangaistus, ja ymmärtääkseni Pökkylän tapaus tapahtui 60-luvulla.
Edellisen kommentin lisäys: sori, luin huolimattomasti, gostaja olikin jo maininnut saman asian.
Syytettiinkö Pökkylän aikoihin koko liikettä väärästä rippiopin käytöstä ja kerrassaan väärästä rippiopista, niin kuin tänään tehdään? Silloin sai ripin väärinkäytön tuomita, mikä on oikein, mutta lähdettiinkö sen perusteella uudistamaan koko liikettä? Pökkylä toimi väärin. Oliko se peruste syyttää koko seurakuntaa yksittäisen ihmisen erehdyksestä? Silloin kai ymmärrettiin, että hän toimi väärin liikkeen opista huolimatta, ei sen takia. Sama pätee vaikka yksittäisiä väärintekijöitä olisi useampiakin.
Pökkylän oppi ei ole virallinen oppi, ei silloin eikä tänään!
anonyymi 1:36
Virallinen linja on tällä hetkellä Pökkyläläinen; maallikon ehdotonta salarippiä korostava. Siksi siihen on puututtava.
Pökkylän oppihan paljastuu yksiselitteisesti kaikista lausunnoista, joita SRK:n vastuuhenkilöt ovat antaneet medialle tai Päivämiehessä pf-asian yhteydessä. Kyllä se on ollut koko ajan SRK:n linja.
Tämä on aivan kiistaton fakta.
Eri asia on tietysti, missä määrin "koko liikettä" voidaan syyllistää SRK:n johdon lausuntojen takia.
Mutta lausuntojen kritisoijat ovat olleet vl-liikkeessä hyvin vähissä.
Muut eivät ole nostaneet tätä opetusta esiin kuin JA, JH ja TL.
Heidän puolustamisekseen ajojahtia vastaan ei ole moni vl julkisuudessa kättään nostanut. Onko yksikään?
Tällä perusteella koko vl-liike tietysti leimautuu juuri johdon lausuntojen mukaan ajattelevaksi
vaikka se tuskin ihan paikkansa pitää.
Löytyykö nyt siis muitakin jotka kyseenalaistavat harhaopin? Ehkä muitakin puhujia ja pappeja kuin JA? Se olisi todella tarpeen.
Hienoa oli lukea tuosta histriaperspektiivistäkin. Olen monesti kysynyt, ihan julkisestikin, että missä kohti Raamattua sanotaan, että "rippisalaisuus on ehdoton" tai edes joku muu lause, josta voi johtaa tuon heittomerkeissä olevan väittämän. Vastaukseksi olen luonnollisesti saanut jotakin tyyliin "haluathan sinäkin kulkea entisten lammasten jäljissä" "tämä on hyväksi nähty" jne.
Kertokaa nyt tyhmälle, että miksi rippisalaisuus on ehdoton? Miksi Raamattu on paljon tekstiä, jossa ehdotonta rippisalaisuutta ei noudateta?
Edelliselle, joka kysyi missä Raamatussa on rippioppi.
Lueppa tuo Johanneksen kirjoitus huuolella.
Hän sanoo: "Helposti unohdetaan, että rippiä ei varsinaisesti löydy raamatusta. Se on ihmisen keksintö."
Se keksittiin ja lähti liikkeelle 600-luvulla jKr.
Kiitos Johannes kirjoituksesta ja myös upeasta historilisesta taustoituksesta.
Pappeja ja seurakunnan lehtoreita ja oliko jotain muitakin rippi koskee juridisesti. Ei muita. Siinäkö kaikki? Voiko maallikko vain ripittäytyä, mutta ei voi ottaa rippiä vastaan? Eikö rippisalaisuutta sitten ole olemassakaan? Entä rippiä? Jos rippi ei ole Raamatun mukainen, miksi se sitten koskisi pappejakaan? Papeillehan Raamattu on kuitenkin _kohtuullisen_ tärkeä. Jos vain pappi voi ottaa ripin vastaan, missä se Raamatussa mainitaan? Jos rippisalaisuus koskee vain pappeja, missä kohti Raamattua se mainitaan?
Tottakai maallikko voi ripittäytyä kenelle tahtoo, kehen vaan luottaa. Ja ei sitä ihan mmaallistenkaan eettisten periaatteiden mukaan ajatellen ole luvallista lähteä toisen yksityisasioita levittelemään jos joku uskoutuuu sinulle. Siis jos hlaua aripitätytyä,sen voi tehdä kenelle hyvänsä toiselle kristitylle. Mutta vaikanemisvelvoite ehdottomana koskee vain pappeja ja lehtoreita, olipa asia mikä hyvänsä.
Itselläni suhtautuminen rippiin on vuosien mittaan muuttunut. Nykyisin haluan ripittäytymisessä kyllä olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa johon luotan myös sielunhoidollisen asiantuntemuksen mielessä. olen joutunut kärsimään takavuosina siitä että yksityisasioitani on levitelty julki kun olen tehnyt yksityistä parannusta tavalliselle uskovaiselle. Eikä kyse ole ollut mistään "rikoksista" vaan omantunnon asioista uskovaisten normaalielämän tapaan.
Maallikko voi otaa ripin vastaan, tämä on evl-kirkonkin mukaan mahdollista.
Tavis kirkon jäsenet niin tekee kuitenkin harvoin. Mutta ei se väärin ole.
Mutta Huom.! Maallikonkin tulee olla siinä tilanteessa perillä siitä mitä se vaatii, jos saattuisi sellaisia onneksi harvinaisia asioita tulemaan vastaan kuin rikollisia asioita.
Rippihän on sitä, että ihminen katuu ja tunnustaa syntinsä ja toinen kristitty julistaa synninpäästön. Ei rippiä ole mitenkään rajattu pappeihin. Rippisalaisuuden juridinen suoja on keksitty milloin lieneekään, ei ole merkitystä, koska se ei liity Raamattuun mitenkään. Se on maallista lainsäädäntöä.
1. Joh 1:9, Jaakob 5:16, Joh. 20:22-23. Siinä joitakin Raamatunkohtia. Psalmeista löytyy myös.
Rippi-nimellä ei Raamatusta löydy mitään. Onko tarpeenkaan? Samahan se on mitä nimeä asiasta käytetään. Raamattu sanoo, että Jumala pyyhkii anteeksiantamansa synnin pois eikä kysele enää siitä.
En hyväksy rikoksen salaamista ripin enkä minkään muunkaan avulla, mutta ihmettelen suuresti sitä, että anteeksiannettujen syntien salassa pitäminen olisi väärin. Jos Jumala ei niitä muistele, mikä oikeus meillä olisi niitä levitellä. Ja kun ei ole oikeutta levitellä, ne on pidettävä salassa --> rippisalaisuus. Toisen syntejä juoruava ei ole luottamuksen arvoinen ja tekee väärin ja Raamatun vastaisesti, asia on yksiselitteisesti näin. Jos joku asia tai teko on syntiluonteen lisäksi rikos, se on eri juttu.
1960-luvun ja 2010-luvun pökkyläläisyydessä oli ja on kyse evankeliumin ja rippisalaisuuden väärinkäytöstä. Tämän väärinkäytöksen avulla syyllinen voi jatkaa toimintaansa jopa kymmeniä vuosia. Kuusamossakin suuri osa siionista tiesí paimenensa teot ja himot, mutta kukaan ei uskaltanut antaa ilmi, koska "suut oli suljettu salaripin avulla". Kyseessä oli siis teniikka tai taktiikka, jolla porskuttaa ihmeen pitkälle. Tämä tietävät nykyiset pedofiilitkin. Se taktiikka todettiin jo 1960-luvulla lähes pettämättömäksi nöyrien jumalanlasten joukossa.
Siinä vaiheessa, kun yhteisön johto kirjoitti, että "rippisalaisuus on ehdoton" ja lähti nuhtelemaan pökkyläläisyyden vastustajia, asia muuttui yhteisön ongelmaksi. Jos johto olisi raittiisti asettunut vastustamaan pökkyläläisyyttä, niin kuin 1960-luvulla, niin ei JH:n ja JA:n tarvitsisi puhua mitään yhteisön ongelmasta. Silloinhan yhteisö olisi heidän tukenaan!
”rippisalaisuus on ehdoton” Pelkästään tuon repäiseminen SRK:n kannanotoista johtaa täysin harhaan. Miksi harrastatte tuota?
Jos pökkylä aikoinaan ja vaikkapa pedofiilit nykyään ovat käyttäneet luottamusta ja rippisalaisuutta väärin, sekö automaattisesti todistaa johtoa vastaan? Eivätkö pökkylä ja pedofiilit olekaan niitä väärintekijöitä?
Sitä ”ajojahtia” saattaa jonkun verran selittää se, että on eri näkemyksiä siitä onko johto ja moni muukin pökkyläläisiä vai ei. Jos joku pelottelee toiset hiljaiseksi, hän toimii väärin ja raiskaa opin. Ei siinä ole kysymys liikkeen väärästä opista vaan pelottelijan väärästä opista. Vastuu on väärintekijällä.
Avutonta on ollut konttorin toiminta tässä pedofilia-asiassa. Salataanko siellä jotain vai minkä vuoksi tulee sellainen olo, ettei julkisissa kommenteissa ole toimittu rehellisesti?
Sinä joka kirjoitit: "mutta ihmettelen suuresti sitä, että anteeksiannettujen syntien salassa pitäminen olisi väärin."
Kuka on tuommoista täällä väittänyt?
Nähdäkseni ei kukaan. Ei kukaan ole sanonut että olisi kaikissa tapauksissa väärin salata toisen ihmisen uskomat asiat.
Kyse on ollut koko ajan siitä että yksinomaan laki määrittelee vaitioloVELVOLLISUUDEN.
Se että vaikeneminen on lailla määrätty, ei tarkoita että se olisi muilta kielletty. Se tarkoittaa vain että muilla ei ole VELVOLLISUUTTA vaieta. Ei ole olemassakaan mitään maallikkorippisalaisuutta juridisessa mielessä.
Toisaalta: Rikosten ilmiantovelvollisuus on laissa määrätty.
Tottakai jokainen jolle toinen ihminen uskoutuu hengellisessä anteeksisaamisen tarkoituksessa, on velvollinen pitämään vain omana tietonaan asiat, mikäli niihin ei liity rikoksia.
Kuinka tämä asia voi ola niin vaikea?
Kun tämmöinen harhaoppi on levinnyt koko yhteisöön, miten siitä päästään eroon? Mikä on se tapa selvittää tämä sotku?
Kun se sama väärä oppi on opetettu jo monelle sukuplvelle 60-luvulta lähtien?
Kun näitä mietin niin olen ihan ymmällä.
Johannes,
Käsitelläänkö Kirjassa suoraan tai välillisesti rippisalaisuutta?
k
Tilanne on tämä: JA&kumppanit syyttävät SRK:a ja siinä sivussa koko vl-liikettä rippiopista, joka mahdollistaa rikoksenkin salailun, ts. pökkylän opista. On me ja muut, hyvät ja vähemmän hyvät, me olemme lasten suojelijoita ja ne muut…on muodostunut tällainen vastakkainasettelu. En sitä väitä, että kukaan olisi sitä tietoisesti hakenut, mutta valitettavasti tilanne on tuo ja oletan, että varsinkin ulkopuolisten silmissä.
Eli on kova syytös harhaopista. Minun ja varmasti monien muidenkin käsitys rippiopista ei ole ollut tuon väitetyn harhaopin mukainen, ja ennen kaikkea, minun ja monien muiden tulkinta SRK:n kannanotoista näyttää olevan toisenlainen kuin JA:lla ja kumppaneilla. Heidän mielestään SRK kehottaa rikoksen salailuun. Itse en kannaotoista sellaista löydä. Heidän mielestään pf-ongelma on laaja rakenteellinen ongelma, joka koskee koko liikettä ja sen oppia. Näen, että syytös harhaopista ja liikkeen ja sen johdon vastuusta, saa aikaan jonkinlaisen rintamalinjan. Monet kokevat syytöksen harhaopista epäoikeudenmukaisena ja juuri siinä on syy vastakritiikkiin ja ”ajojahtiin”.
Paljon olisi asiaa, mutta nyt rajata. Täytyy sanoa se, että minä ymmärrän ja hahmotan tämän juopakan noin. Se ei välttämättä vastaa todellisuutta, ja ihmiset voivat ajatella eri tavalla kuin kuvittelen.
Minusta on aivan turhaa naputusta repäistä SRK:n kannanotoista yksi lause ”rippisalaisuus on ehdoton” ja perustaa väite harhaopista sille. Siksi:
Toivoisinkin, että joku joka syyttää harhaopista, kävisi kaikki
SRK:n kannanotot julkisesti kohta kohdalta läpi ja osoittaisi mikä siellä todistaa harhaopista. Ja kommentoisi vielä kirjoitukset kokonaisuuksina.
Minusta se, että esim. pf-tapauksia on ollut, ei todista SRK:n syyllisyyttä rikoksen salailusta puoleen eikä toiseen. Mielestäni syytös on hataralla pohjalla. Syyllisyyden ja vastuun taakka pitäisi mielestäni olla niillä, jotka ovat salailleet. Jos osoittautuu, että SRK:n johdossa on salailtu, kyllä minunkin mielestä heidän pitäisi otaa vastuu. Mutta kuka syytösten esittäjistä on oikeasti tiennyt, että johossa on salailtu?
Ymmärrän, että pappeja sitoo juridinen vaitiolovelvollisuus, mutta maallikkoja ei. Kun puhutaan rikoksista, taas juridiikka astuu mukaan kuvaan eli ihmisellä, papeilla ja maallikoilla ja kaikilla, on velvollisuus ilmoittaa vakavista rikoksista poliisille. Raamattuun perustuva syntien anteeksi pyytäminen, tunnustaminen ja synninpäästö ja siihen liittyvä velvollisuus pitää toisen synnit omana tietonaan koskee kaikkia kristittyjä, niin pappeja kuin maallikkojakin. Rippisalaisuuteen liittyy siis juridinen ja opillinen puoli.
Minusta tuntuu, että en edelleenkään ole hahmottanut mistä kaikesta tässä harhaoppisyytösessä on kyse.
Hyvä kirjoitus! Ja niin totuudellinen, että tekee kipeää.
Viikon kuluttua SRK julkistaa oman sisäisen selvityksensä tulokset. Silloin tiedämme enemmän.
Liittyisikö väärä opetus vaitiolovelvollisuuteen? 70-luvun hoitokokouksissa saattoi tapahtua, että hoitajat kokouksen päätteeksi pyysivät puutteellisuuttaan ja vikojaan asioiden hoidossa anteeksi. Kun seurakunta vastasi anteeksipyyntöön, voitiin jälkeenpäin sanoa että näihin anteeksiannettuihin asioihin ei ole lupa enää palata. Vielä nytkin vedotaan siihen, että hoitokokoukset olivat sielunhoidollisia tilaisuuksia, jotka kuuluvat vaitiolovelvollisuuden piiriin. Vaikka monesti oli kyse sielunhoidon irvikuvasta.
Vanhoillislestadiolaista liikettä ei tule syyllistää ymmärtämättömästä toiminnasta pedofilia-asioissa. Tätä ymmärtämättömyyttä on ollut ja on edelleenkin kaikissa muissakin yhteisöissä, myös yheiskunnallisella tasolla.
Monesti "huonon viestin" tuojat ammutaan.
Muuhun yhteiskuntaan nähden vl-liike tulee jälkijunassa. Viime vuoden aikana noussut julkinen keskustelu mm JH:n taholta,ja myös liikkeen johdon antamat ristiriitaiset lausunnot julkisuuteen ovat olleet nostamassa tietoisuutta pedofilia-ilmiön hyvin monisäikeisestä luonteest.
1. Sen totaalisesti uhrin elämää pilaavan vaikutuksen. Uhri kantaa kokemaansa repussaan koko elämänsä ajan. Siksi uhrin on päästävä mahdollisimman pian ammattilaisten autettavaksi. Tästä myös seuraa että tietoon tulleista tapauksista on heti tehtävä lastensuojelullinen ilmoitus sosiaaliviranomaisille. Tämä johtaa automaattisesti siihen että tekijästä lähtee ilmoitus poliisiviranomaisille.
2. Pedofili hyvin harvoin ymmärtää tekonsa hirvittävyyttä, eikä osaa katua sitä. Kiinni jouduttuaan pyytää asiaa anteeksi, mutta lähtee tuskin itse viemään asiaa poliisiviranomaisille. Harvinaista on että rippisalaisuudesta syntyisi mitään ongelmaa asian eteenpäin viemiselle poliisiviranomaisille. Jos tunto on pedofilille auennut omaehtoisesti, hän myös ymmärtää seuraukset. Jos taas on kyse siitä että hänet saadaan teosta kiinni, ja hän silloin pytää anteeksi, niin kyseessä ei ole salaripin verrattava tilanne. Koska asia on muutoin tullut ilmi, on asiasta tietävien velvollisuus ja oikeus tehdä asiasta ilmoitus niin poliisi- kuin sosiaali- viranomaisille, ( katso kohta 1)
Se että VL-liikkeessä asioita ei ole näin aina ymmärretty, ei ole ominaista vain VL-liikkeelle. Siinä ei ole mitään hävettävää.
Se vain pitää nöyrästi myöntää!
On kiistaton tosiasia, että vaitiolovelvollisuuden opetetaan koskevan jokaista joka toimii rippi-isänä tai -äitinä. Anteeksipyydetyistä asioista vaikenemisen velvolisuus omaksutaan pienestä lapsesta lähtien ja sitä pidetään itsestäänselvänä, tämä on oma kokemukseni ja käsitykseni.
SRK:n johtoa on haastateltu Suomen Kuvalehdessä v. 1980. Siinä haastattelussa he sanovat: "Rippisalaisuus on aivan ehdoton. Sen paljastaminen on osallisuutta syntiin."
Myös esim. Arvo Perälän kirjassa A ja O (SRK 1970) todetaan sama käsitys.
Postauksen lopussa on suuri viisaus.
”Eräs vanha ja viisas saarnamies antoi pojalleen ohjeen: Ole siis vapaa ja usko Kristukseen äläkä rippiin! Tätä kallista ohjetta mekin saamme seurata!!”
Eli: uskominen ja armo ei olekaan ripin varassa.
Siis, jotakin onkin opillisesti pielessä, ollut jo pidemmän aikaa.
Sehän on hyvin yksinkertainen asia, joka on luterilaisen kristinopin keskiössä."Yksin uskosta, yksin armosta, Kristuksen tähden."
Miksi sitten vl-kasvatuksessa on opetettu ja suorastaan ehdollistettu jatkuvaan anteeksipyytämiseen ja parannuksentekoon, ”matkavaatteen pesuun”? Jopa jatkuvaan, lähes päivittäiseen anteeksipytelyyn?
Ja on jopa julkirippi yhä käytössä, sellaisessa muodossa että yhteisö tai joku porukka velvoittaa ihmisen siihen, ei niin että aloitteellisena olisi yksittäinen uskovainen itse.
Kun yhteisö vaatii yksilöltä julkista ripittäytymistä seurakunnan edessä, kyseessä tietysti on, kuten blogisti totesi, julkinen yksityisen ihmisen häpäisy.
Anonymous 10:46, yritetään vielä kerran vääntää rautalangasta. Boukkulalaisuus on sitä, että evankeliumia ja rippiä käytetään synnin peitteenä. Voidaan puhua siis evankeliumin ja rippisalaisuuden väärinkäytöstä. 2010-luvun boukkulalaisuus liitty uskonnollisessa yhteisössä esiintyvään pedofiliaan, loppumattomaan yksittäistapausten ketjuun, niin kuin asia hienosti ilmaistaan. Pedofiilit ovat siis väärinkäyttäneet evankeliumia ja rippisalaisuutta rikollisiin tarkoituksiin. Tämä harhaoppi on itse asiassa toimiva väline, jonka avulla rikos on voitu uusia kerta toisensa perään jopa vuosikymmenien ajan ilman suurempaa kiinnijäämisen uhkaa.
Herätysliikkeen johtoa on informoitu jo vuosien ajan tästä herätysliikettä uhkaavasta uuden ajan boukkulalaisuudesta. Juuri sillä hetkellä, kun monet todella törkeät pedofiliarikokset tulivat ilmi, ja johdon apua olisi kipeimmin kaivattu, tapahtui se, mitä ei olisi saanut taphtua. Herätysliikken pää-äänenkannattaja otti kantaa rippisalaisuuden ehdottomuuden puolesta senkin uhalla, että jouduttiin liikkumaan lain tulkinnan äärirajoilla ja todennäköisesti ulkopuolellakin, ja senkin uhalla, että Raamattu ei kirjoita rippisalaisuudesta mitään. Tuo kannanotto ei ollut vahinko, sen verran harvoin on lehdissämme otettu kantaa rippisalaisuuden ehdottomuuden puolesta. Kannaotto oli erittäin tarkkaan harkittu, sillä sen vaikutusta vahvistettiin lukuisilla yksityispuhutteluilla, lähetettiin siis miehet kentälle varmistamaan, että pääkirjoituksen sanoma meni perille. Kenen lauluja päätoimittaja tuolloin lauloi?
Olen keskustellut useiden 1960-luvun K:laisten aikalaistodistajien kanssa. Kukaan heistä ei ole todennut, että boukkulan rippisalaisuus olisi pitänyt olla ehdoton. Päinvastoin he näkivät ripisalaisuuden problemaattisena siinä tilanteessa, ja surivat sitä, että asia ei tullut ennemmin ilmi. Boukkulalaisuuden harhaoppia he pitivät äärimmäisen vaarallisena ja petollisena, koska siinä suljettin ihmisten suut salaripin avulla. Vuosi sitten herätysliikkeemme johto oli temppelinharjalla. silloin valittiin väärä suunta ja sen vuoksi uuden ajan boukkulalaisuudesta tuli koko yhteisön ongelma, vaikka valtaosa vl-kristiyistä sanoutuukin siitä jyrkästi irti.
Mistä sitten yksittäinen rippi-isä ja rippiäiti tunnistaa että rippisalaisuutta yritetään väärinkäyttää. Tässä muutamia tuntomerkkejä:
-Syyllinen ripittäytyy törkeästä rikoksesta.
-Lastensuojelurikollinen ripittäytyy lapsiuhrilleen, alaikäiselle uhrilleen tai uhrilleen yleensä, tai uhrin lähipiirille.
-Kun syyllinen jää kiinni, kärähtää, niin hän muuttaa Kristuken kirkkolain mukaisen puhuttelutilanteen rippitilanteeksi.
-Kun syyllinen jää kiinni, on suuri vaara, että tilanne muuttuu väärin perustein rippisalaisuuden väärinkäytöksi.
-Aina kuin ripittäytyjä alkaa uhkailemaan ja pelottelemaan rippi-isää tai rippiäitiä ilmitulon pelossa, niin on vakava syy epäillä, että kyseessä on ripin väärikäyttö.
-Oikealla ja nöyrällä mielellä ripittäytyvä ei lausu näin "jos kerrot tästä ulkopuolislle, niin synti tulee sinun päällesi ja olet helvetin oma".
-Kun kristitty valitsee rippi-isän tai rippi-äidin, niin hän tekee sen sillä vakavuudella, että luottamus on syntynyt ja uhkailut ovat siinä tilanteessa aivan väärää ja vierasta sielunviholisen julistusta, eivätkä kuulu rippitilanteen luonteeseen.
On vielä syytä huomioida sekin, että joskus myös ripin vastaanottajakin lähtee mukaan juoneen. Onhan se hänenkin kannalta helpointa julistaa pedofiilille synninpäästö naapurin lasten hyväksikäytöstä, kun lähteä viemään asiaa viranomaisten tiedoksi. Naapurisopuhan siitä kärsii.
April 1, 2011 12:46 AM
Olen monesta asiasta samaa mieltä, mutta vastauksesi ei tuonut lisävalaistusta. Kiitos silti.
Väärä oppi on juurittava. Ja vastuuseen vedettävä ne, jotka ovat väärin toimineet. Ketkä?
Mitä ihmeellistä aikuisten välisessä homoseksuaalisuudessa sitten on, että se pitäisi olla ilmiantamassa.
Kommentoin muutamia väitteitäsi.
J. A: ”Lutherin herääminen tapahtui ripin kautta; hän tajusi, ettei voinut millään luetella kaikkia syntejään. Luterilaisuus siis syntyi, ainakin osin, katolisen rippiopetuksen kritiikkinä. Luterilainen kirkko palasi kuitenkin vanhakantaiseen rippiin aika pian. Rippi liitettiin ehtoollisella käymiseen ja siitä tuli pakollista.”
Annat osin harhaanjohtavan kuvan Lutherin rippikäsityksestä. Lutherin mukaan halu ripittäytyä syntyy uskon vaikutuksesta eikä oikeaa uskoa ole ilman rippiä. Hän kieltäisi ehtoollisen ripin laiminlyöjiltä. Lutherin rippikäsitys ilmenee Isosta katekismuksesta:
"- - kuinka ihmeellisen kallisarvoinen ja lohdullinen aarre rippi on - -. Jos sinä olet kristitty, et ole ollenkaan sen tarpeessa, että minä sinua pakotan tai paavi sinua komentelee. Itse sinä pakotat itsesi tulemaan ja pyydät minulta, että pääsisit aarteesta osalliseksi. Mutta jos sitä halveksit ja ylpeänä ELÄT RIPITTÄYTYMÄTTÄ, me päättelemme siitä, ETTET OLE ensinkään KRISTITTY eikä sinun kuulu myöskään päästä nauttimaan ehtoollisen sakramenttia."
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/ik/rippi.html
J. A: ”Jos tekijä on ”uskovainen”, hän oikeasti uskoo syntiensä pois pyyhkimiseen.”
Lutherin mukaan raskaat synnit aiheuttavat Pyhän Hengen ja oikean uskon menetyksen. Näkemys ilmenee Schmalkaldenin opinkohdista:
"- - jos pyhät ihmiset - - lankeavat julkiseen syntiin, niin kuin Daavid lankesi (2. Sam. 11) aviorikokseen, murhaan ja jumalanpilkkaan, he sillä kertaa ovat VAILLA USKOA ja Henkeä. Sillä Pyhä Henki ei anna synnin hallita eikä päästä voitolle, niin että se toteutuisi, vaan Henki pitää sen kurissa ja estää sitä toteuttamasta tahtoaan. Jos se onnistuu toteuttamaan tahtonsa, silloin ovat Pyhä Henki ja USKO POISSA - -"
http://www.evl.fi/tunnustuskirjat/s/kolmas.html
J. A: ”Hulluinta rippiopetusta on julkinen ripittäytyminen seurakunnan edessä.”
Julkirippiä voidaan toki käyttää väärinkin. Julkirippinäkemyksesi poikkeaa Lutherin käsityksestä. Hänen kantansa ilmenee teoksesta Kirkolliskokouksista ja kirkosta:
"- - tunnemme Jumalan kansan eli pyhät kristityt julkisesta avainvallasta. Se tietää, kuten Kristus säätää Matt. 18:15 - 16, että jos kristitty rikkoo, niin on häntä nuhdeltava, mutta jollei hän paranna itseänsä, on hänet sidottava synteihinsä ja erotettava seurakunnasta. Jos hän taas tekee parannuksen, on hänet vapautettava. Siinä on avainvalta. - Avainten käyttäminen on kahtalainen, julkinen ja erikoinen. - - on - - muutamia niin jäykkäsydämisiä, ETTEIVÄT HE sydämessään ja papin edessä YKSINÄISYYDESSÄ TAHDO ja voi luopua ja VAPAUTUA SYNNEISTÄ. SIITÄ SYYSTÄ TÄYTYY AVAIMIA KÄYTTÄÄ kaikilla eri tavoilla, JULKISESTI ja erikoisesti. Kun nyt huomaat, että jossakin muutamille synnit anteeksi annetaan ja toisille pidätetään, joko julkisesti tai yksityisesti, niin tiedä, että siellä on Jumalan kansa. Sillä missä Jumalan kansaa ei ole, siellä ei ole avaimia, ja missä ei ole avaimia, siellä ei ole Jumalan kansaa."
Lutherin kannoilla tuskin on vaikutusta blogistin käsityksiin. Niiden tarkastelu voi olla antoisaa sellaiselle, joka haluaa verrata Lutherin näkemyksiä blogistin käsityksiin, kuten minulle.
Rippisalaisuutta voivat USKOA NÄYTTELEVÄT väärinkäyttää synnin peitteenä seksuaalisen hyväksikäytön salaamiseksi. Väärinkäyttö vaikeuttaa lasten hoitoon pääsemistä, rikollisuuden ehkäisemistä ja rankaisemista. Väärinkäytön pois kitkemiseen tulisi löytää keinot vaarantamatta rippisalaisuutta.
Oikea rippi toimii niin, että synnin tunnustaminen ja synninpäästön uskominen saavat ihmisessä aikaan halun korjata tekojensa aiheuttamat ajalliset vahingot. Niin tehden ei kelpaa paremmin Jumalalle, mutta elävä usko ei jää ilman tekoja. Lapsia rippisalaisuudella vaientaneilta pedofiileiltä on jäänyt puuttumaan halu korjata tekonsa ajalliset haitat ja seuraukset. Hedelmistään puu tunnetaan. Rippisalaisuutta järjestelmällisesti väärinkäyttäneestä pedofiilistä voi ilman tuomion pelkoa todeta, ettei hänen uskonsa ole elävää uskoa.
Summa summarum. Konttorin toiminta ei ansaitse ppedofiliakysymyksen käsittelyssä minkäänlaisia irtopisteitä. Sen verran tiedän asiasta.
"Mitä ihmeellistä aikuisten välisessä homoseksuaalisuudessa sitten on, että se pitäisi olla ilmiantamassa."
On se ihmeellistä kun raavas koilliskairan uros heittäytyy homoviettiensä vietäväksi aikana jolloin homoseksuaalisuuden toteuttaminen oli vielä syntiä.
Tuohon rippiä koskevaan kirjoitukseen haluaisin lisätä, että Lutherin ajattelua valottavat lukuisat hänen kirjansa, joita on julkaistu suomen kielellä. Niistä löytyy laajempana se ajattelumaailma kuin pelkästään tunnustuskirjoista. Minun mielestäni hänen teoksissaan on hyvin lämmin sävy, joka ei niinkään välity tunnustukirjoista. Tämä on kuitenkin vain minun oma käsitykseni. Mitään "kuolemansyntilistoja" hän ei esittänyt, mutta itsepintainen vakavissa synneissä pysyminen kehotuksista huolimatta vie kyllä uskon. Lisäksi hän mainitsi esimerkiksi käyvänsä joskus ripittäytymättäkin ehtollisella ihan vain sielunvihollisen kiusaksi.
Kiivaudessa ja vihassa lähestyminen hengellisissä kysymyksissä ei ole sopivaa. Sitä hän piti kainilaisena vihaa, jota tulee paeta.
Toinen asia, joka voi jäädä huomaamatta, on nykyinen Suomen perustuslaki ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset, jotka myös Suomi on hyväksynyt. Perhe-elämän suoja on Suomessa nykyisessä perustuslaissa turvattu, samoin on voimassa laki yksityiselämän suojasta, joka kieltää kenenkään yksityisen ihmisen tietojen levittämisen laajemmalle joukolle, jos ne tiedot voivat vaarantaa hänen mainettaan.
Ei siis tällaiset hoitokokous-ja ripittäytymisasiat ole enää verrattavissa keskiaikaan jo lainsäädännönkään puitteissa. Kristittyjen on näissä asioissa toimittava voimassa olevien lakien mukaan. En usko, että hoitokokouksia voitaisiin pitää rikkomatta näitä Suomen lakeja.
Mielestäni on erittäin loukkaavaa rinnastaa homot ja pedofiilit.
ei tässä rinnasteta homoja ja pedofiileja! tässä rinnastetaan rippiopetusta! homous ei ole väärin, pedofilia on!
Mielenkiintoinen kirjoitus. Olen paljonkin pohtinut aihetta. En ole löytänyt liioin Raamatusta esimerkkejä ripittäytymiselle. Kättenpäällepanemistilanteita on kyllä, mutta minusta ne eivät kuvaa ainaskaan vl-ripittäytymismentaliteettia.
Oon sanonukki, että jos ajateltais, että vl-kansa olis sitä luvattua kansaa ja tähän aikaan kirjoitettaisiin Raamattu, se olisi aika paljonkin eri näköinen, mitä se on nykysellään. Se ois kaulailua ja iltaisin nukkumaamennessä "siunailua" puolin ja toisin ja se ois nuhtelua ja hoitokokousta julkirippeineen.
Luther oli aikoinaan himoripittäytyjä (ennen asioiden selkiytymistä), homma oli hänellä syvällä selkäytimessä. Hän itse sanoo, ettei salaripittäytymisestä löydy perusteluja Raamatusta, mutta että hän itse haluaa pitää siitä kiinni, koska se on niin lohdullista.
Noh, tarkastelkaamme rippiasiaa Raamatun sanan valossa :)
Kun tässä nyt keskustellaan harhaopeista, niin haluaisin vielä nostaa yhden asian, joka Päivämiehesä (nro 47/2010) hämmästytti, nimittäin pääkirjoitetuksessa ollut väite, että Raamattu yksielitteisesti kieltää eronneelta uuden avioliiton. Näinhän ei Luther opettanut. Asian voi tarkistaa Lutherin Valituista teoksista, jotka löytyvät vaikka kirjastosta.
Luterin mukaan avioliitto-oikeuden kieltänyt ihminen on luopunut uskosta ja levittää ulkokullaisuudessa valheoppia. Tuo opetus on katolilaisuutta ja hänen mielestään profeetta Danielin kirjassa säädetty Antikristuksen kirkon tunnusmerkiksi.
pf-tuomioista ja SRKn selvityksistä: todennäköisesti SRK kertoo luottavansa suomen oikeusjärjestelmään.
Nyt todellista rohkeutta ja ryhdikkyyttä osoittaisi vaatia näyttöä siitä miten uhrien JA syytetyn oikeusturva ja ihmisoikeudet ovat toteutuneet. Oikeuden asiakirjat julistettiin salaisiksi. Ketä kaikkia sillä suojellaan?
Mielenkiintoinen tuo rinnastus.
Onko nyt OV:n rinnastuksella ja JA:n rinnastuksella olennainen ero?
Lestadiolaisuudessa rinnastetaan.
Lestadiolaisuuden alkuaikoina oli käsitystä, että synnit tulee julkisesti tunnustaa varsin yksityiskohtaisesti. Julkista syntien tunnustamista pidettiin tulemisena valkeuteen. Käsitys julkiripin välttämättömyydestä eli "paavin pitkä pakkorippi" hylättiin ensimmäisessä lestadiolaisten suuressa kokoontumisessa Alkkulassa v. 1875.
Mediassa v. 2010 alkaneen pedofiliakeskustelun yhteydessä on puolestaan kyseenalaistettu salarippi ja rippisalaisuus.
Blogistin viestissä nähdäkseni kyseenalaistetaan molemmat, mutta erityisen hulluna pidetään julkirippiä.
Mielestäni salaripille ja julkiripille on molemmille perusteensa.
Julkirippi on tarkoitettu julkisia (laajasti seurakunnan tiedossa olevia) syntejä varten. Sen tarkoitus ei ole olla häpäisy-, vaan parantamismuoto. Esimerkkinä on usein käytetty sukurutsassa elänyttä alkukristittyä, jonka Paavali kehotti antamaan Saatanan haltuun. (1. Kor. 5:5.) Kävikin niin, että mies katui, sai anteeksiannon ja luopui häpeällisestä elämäntavastaan. (2. Kor. 2:10.)
Häpeäpaaluja ovat nykyään internetin julkiset keskustelupalstat, joissa ihmisiä häväistään siekailematta loanheitolla henkilöitä nimeltä mainiten.
Salarippi on tarkoitettu yksityiselämän syntejä varten. ”Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. - - joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.” (Jaak. 5:16, 20.) Olen ymmärtänyt, että ”syntien peittäminen” tarkoittaa salarippiin liittyvää rippisalaisuutta. Luther suhtautui rippisalaisuuteen tiukasti. Baintonin mukaan hän jopa piti valhetta luvallisena sen varjelemiseksi: "- - hän oli antanut neuvonsa ripin yhteydessä ja rippisalaisuuden varjelemiseksi oli valhe luvallinen." (Bainton Roland: Tässä Seison. Martti Lutherin elämä.)
Oma kysymyksensä on, pitääkö rippisalaisuuden väistyä tilanteissa, joissa siitä kiinnipitämisestä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Nähdäkseni rippisalaisuuden rikkominen on hyväksikäyttötapauksissa pienempi paha kuin hyväksikäyttöriskin jatkuminen.
Jos pedofiili pyytää hyväksikäyttämältään lapselta anteeksi vaientaakseen hänet, kyse ei ole OIKEASTA vilpittömällä mielellä tehdystä ripistä. Pedofiilit käyttävät usein kaikkia mahdollisia keinoja uhriensa vaientamiseen. Luin tapauksesta, jossa pedofiili oli pitänyt uhrinsa päätä veden alla ja uhkaillut hukuttamisella, jos uhri puhuu hyväksikäytöstä kenellekään. Rippisalaisuuden vääntäminen irvikuvaksi on vaientamiskeino muiden joukossa.
J. A: ”Omatunto hiljenee, kun tekoa pyytää anteeksi. Jos tekijä on ”uskovainen”, hän oikeasti uskoo syntiensä pois pyyhkimiseen. Kyseessä on totaalinen ja kertakaikkinen puhdistautuminen, jolloin kenenkään ei tarvitse enää syntiin palata.”
Pedofiilin uskonnollinen vakaumus voi olla yleinen käsitys, jonka mukaan asiat voi sopia Jumalan kanssa kahden kesken. Sellainen pedofiili varmaan rukoilee Jumalalta syntinsä anteeksi ja kokee syntinsä pois pyyhityiksi, itsensä totaalisesti ja kertakaikkisesti puhdistautuneeksi?
OM, Alaranta ei vastaa kuin omilla nimillä esiintyville.
-Vuokkopuokko
No problems, Vuokkopuokko. Blogisti saa käsittää vapauden keskustelukriteerien määrittelyssä.
Joku sanoikin siitä, että lasten seksuaalinen hyväksikäyttäjä käyttää rippiä väärin salatessaan sillä tekonsa. Oman kokemukseni (hyväksikäytetty lestadiolainen) perusteella voin sanoa, että uskovainen ihminen, siis sydämestään uskovainen ihminen, ei näin toimi. LÄhtökohtaisesti voidaan varmaan todeta, että lasten hyväksikäyttäjä on sairas psyykkisesti, mutta toistuvasti teon uusiessaan myös epäuskoinen. Ajatus ripissä on se, että on ihminen sydämessään katuu tekojansa ja tietää tehneensä väärin. Hän haluaa tehdä parannusta ja mennä vaikkapa sitten maallisen lain eteen sovittamaan tekojaan. Ongelma on tässä se, että hyväksikäyttäjä ei yleensä kadu. Hän ei ymmärrä tehneensä väärin. Minusta on jotenkin jopa järjetöntä puhua heidän yhteydessään siitä, että he itse ilmottautuisivat poliisille.
Itse olen siis lestadiolainen hyväksikäytön uhri ja minusta tuntuu jotenkin välillä siltä, että pahimmillaan kriittiset kannanotot uhrien puolesta mediassa ei ole aina parantamassa meidän asemaa. Tämä kokemus sen pohjalta, että armottomuus virheitä kohtaan ja liikkeen johdon syyttely tietyllä tavalla lokaa koko liikkeen maineen. Voitte arvata millainen ummikko ei-lestadiolaisen suhtauminen on liikkeeseen tässä asiassa ja miltä se kuulostaa, kun sanoo edustavansa tätä ihmisryhmää. Kuitenkin samaan aikaan tiedän, että sama ongelma on olemassa kaikkialla yhteiskunnassa ja hyväksikäyttäjällä on aina keinonsa hiljentää uhrit. Se on ihan sama oletko nimellisesti lestadiolainen vai et, kyse on laajemmasta kulttuurisesta ongelmasta. On hyvä, että rippisalaisuus ja tämä asia erotetaan toisistaan, mutta enemmänkin kyse on siitä, että osattaisiin tunnistaa ongelma ajoissa ja puuttua siihen. Kyse SRK:n sijasta on enemmänkin uhrien lähipiiristä ja heidän kyvystä tunnistaa ja myöntää asia ja tehdä sille jotain. Vaikka tämä asia rippisalaisuuden osalta selkenisikin, niin miten saada uhrit kertomaan kokemuksistaan?
Yritän siis sanoa sitä, että ongelma on todellisuudessa hyvin monimutkainen ja ei mitenkään yksiselitteisesti ratkaistavissa yhdestä näkökulmasta. Merkittävää on se, että lapsi joka tapauksessa pelkää asian ilmituloa ja salaa sen. Asian pelkistäminen pelkäksi rippisalaisuusongelmaksi ei auta uhreja eteenpäin. En ymmärrä sitä, että pitää etsiä syyllisiä jostain SRK:n johtokunnasta tms. kun todelliset syylliset ovat jossain aivan muualla. Ja tällä viittaan teon tekijöihin ja suojelijoihin. Minulle SRK:n mielipide ei edusta tätä uskoa ja lestadiolaisuutta. Kokemukseni perusteella tiedän, että moni muukin paikka on pullollaan ihmisiä, jotka eivät ymmärrä ja kieltävät hyväksikäytön olemassa olon, ilmeisesti sen inhottavuuden tähden. On pakko ajatella oman hyvinvoinnin tähden, että ihmiset ei vaan ymmärrä ja ne erehtyvät. Ihan niinkuin minäkään en aina osaa asettua jonkun toisen asemaan. Ymmärrän sen, että lehdistötiedotteissa ja muissa pitäisi olla hyvin tarkkana ja nöyränä sen suhteen mitä sanoo. Eikä missään nimessä kieltää asian olemassa oloa, jos ei ole siihen perehtynyt. Kuitenkin toivon, että ihmiset pystyisivät suhtautumaan anteeksi antavasti jo siitä syystä, että katkeruus vaan lisää pahaa oloa ja loppujen lopuksi olen ainakin itse kokenut niin, että kaiken järjettömyyden keskellä usko on se, joka lohduttaa. En toivoisi kenellekään sitä, että katkeruus veisi voiton siinä. Se olisi tavallaan hyväksikäyttäjän voitto siinä mielessä,että kaiken muun lisäksi hän veisi kaikista tärkeimmän asian elämästä.
Toivoisin, että annettaessa medialle lausuntoja, ei unohdettaisi kaikkia niitä muita uhreja lestadiolaisuuskeskustelun alle. Tärkeintä kai edelleen on
lapsen etu ja pyrkiä puhumaan ilmiöstä laajemmin yhteiskunnallisella tasolla.
Tavoitteena ei ole mitenkään haastaa riitaa, vaan tuoda oma näkökulma keskusteluun. Asia on sen verran arka, että en mielelläni esiinny omalla nimelläni. Kait sekin kertoo jotain ilmiöstä.
Hyviä uusia näkökulmia edelliseltä. En tiedä miten lohduttaisin sua...? Voimia!
Minusta tässä meikäläisyyden pf-ilmiössä on ihan "omia" ongelmakohtia, mistä pitää kyllä keskustella. Ja minusta tämä asia kannattaa nyt puida mahdollisimman hyvin läpi, jotta jotain opittaisiiin.
Ongelma nro 1: kun joku paljastuu vl-liikkeessä hyväksikäytöstä, hänelle järjestetään hoitokokous, jossa hänen on mahdollista päästä pälkähästä pelkkä ripittäytymisen kautta. Sitten sanotaan, että kaikkien osapuolien on vaiettava asiasta. Pahimmassa tapauksessa tekijä on jatkanut tekosiaan, koska eihän hän ole päässyt ongelmastaan eroon. Joskus on käynyt niinkin, että tekijä on muuttanut eri paikkakunnalle ja jatkanut siellä tekosiaan.
Eli "kotikonstein" kun on pf-asioita hoidettu, on käynyt em. tavalla. Tiedän näin tapahtuneen.
2: Myös hyväksikäyttäjän ja -käytetyn asetelmassa näen vinksahtaneisuutta. Kun vl-liike on kunnnostautunut siinä, että syntistä pitää, vaikka kuinkakin syntistä, armahtaa, helposti kaikilla on hätä tekijän puolesta, että hän saisi hirvittävän syntinsä anteeksi. Eihän kukaan halua sellaiseenkaan syntiin langennutta kadotukseen (en minäkään!). Noh, uhrihan ei ole syyllistynyt mihinkään syntiin, niin hätäkös hällä on..? Vaikka varmaan kaikilla on paha olla myös hänenkin puolestaan, mutta luvattoman usein saa huomata, että hätä on ensi-sijaisesti tekijän autuudesta. Siis tavallaan hirvittävän tärkeä ja oikea asia -anteeksiantamus- vinouttaa tässä tapauksessa koko asiaa.
3: Liikkeen opetukseen kuuluu, että ulkopuolisille pitää antaa mahdollisimman hyvä kuva vl-liikkeestä. Ei saa antaa ns. laittajalle sijaa. Tämä on iskostunut niin syvälle vl-ihmisiin, että on todella vaikea normaalinkin vaikeuden lisäksi asiaa kohtaan, lähteä viemään asiaa eteenpäin. Huoli liikkeen kunniasta ja maineesta tuntuu olevan tämänkin jutun yhteydessä olleen se pahin juttu.
Vähät kunniasta ja maineesta, vääryyttä ei saa peitellä eikä pehmennellä sen takia. Ja kunnioitus ansaitaan seisomalla suoraselkäisesti totuuden ja oikeuden puolella ja kertomalla esim. tämän tapauksen kohdalla, että tapahtunut on kauhea asia ja ettei hyväksy sitä ollenkaan. Sillä tulee antaneeksi raikasta ja tervettä suhtautumista ulkopuolisillekkin.
OM:lle
"Häpeäpaaluja ovat nykyään internetin julkiset keskustelupalstat, joissa ihmisiä häväistään siekailematta loanheitolla henkilöitä nimeltä mainiten."
Varmaan on näinkin, mutta nettipalstat ovat myös osin paljastaneet vl-pedofiliat, joista vaiettiin. Alistetut vaiennetut uhrit/vl-naiset uskaltavat nyt tulla esiin. Nettikeskustelut ja media ovat siltä osin siunauksellisia.
Matt 18:15-18:
"Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä 'jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla'. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu."
Post a Comment