

Viimeisimpinä aikoina on puhuttu julkisuudessa lahkoista. Erityisesti on ollut esillä Maitobaari. Tämä toiminta, jonka on kerrottu pyörineen Koivuniemen Herran ympärillä, on julkisuudessa olleitten tietojen varassa selkeästi Lahko. Mikäli tiedot pitävät paikkansa edes osittain, kyseessä on lisäksi hyvin epäterve lahko. On kerrottu, että lahkossa on teetetty töitä yhden laskuun siten, että tämä yksi rikastuu ja muut elävät kurjuudessa. On kerrottu, että on pakotettu suutelemaan ties ketä ja ties miksi ja ties missä. On kerrottu, että on tarkkailtu painoindeksejä. Mitä kaikkea lienee tapahtunut vielä tarkemmin salatuissa tilanteissa? Onko jotakin vielä karmeampaa, joka ei ole tullut julkisuuteen? Tällaista toimintaa ei toivoisi Suomenmaassa olevan eikä tietenkään missään muuallakaan. Ihmistä riistävät lahkot ovat rikollista toimintaa pahimmillaan. Erityisen järkyttävää riisto on silloin, kun se tapahtuu uskonnon varjolla. Kristinusko ei ole riistoa vaan vapautta. Siksi riistäjä ei voi koskaan olla kristitty.
Jos uskonnon nimissä jokin yksittäinen henkilö tai taho haluaa rajoittaa elämääsi, mieti tarkasti, miksi olet mukana sellaisessa toiminnassa. Jos taas toimit tietyllä tavalla oman
henkilökohtaisen vakaumuksesi takia, asia on toinen. Jos henkilökohtainen vakaumus todellisuudessa on määrätty tai ylhäältä annettu, mieti jälleen, miksi toimit kuten toimit. Se, että toimit "tavanomaisesta" poiketen, ei ole väärin eikä moitittavaa. Päinvastoin se on usein hyväksi ja kertoo vahvasta itsetunnosta ja vakaumuksesta. Se taas, että toimii tietyllä tavalla pelon takia, on osoitus lahkolaisuudesta.
Oletko törmännyt Lahkoon? Oletko ollut Lahkossa? Mitä mieltä olet Lahkoista? Missä menee raja; lahko/ei-lahko?