Lueskelin taas muutamaita kirjoja. Yksi niistä oli Jarmo Niemisen toimittama Rintaman Poliisi. Taavetti Heikkisen päiväkirjasta:
torstai 25.12.41
"Joulupäivä. Kello 8 valmistautui Tammivuori lähtemään panemaan käytäntöön Petter Vasiljevitsh Bogdanovin kuolemantuomion, johon komentaja oli illalla kello 23 antanut käskyn. Houkuttelivat minutkin mukaan, vaikka ällötti koko juttu, mutta eihän siinä auttanut. Autolla ajettiin 17. sotilaspoliisijoukkueen majapaikkaan Kuuttilahteen. Ukko otettiin säilytyspaikastaan sotapoliisien korsusta, jossa hän poikien kertoman mukaan oli nukkunut yön sikeästi, ja saatettiin noin 100 metrin päähän puron varteen kuuden kiväärillä varustetun sotapoliisin edellä. Ukko käveli rauhallisesti edellä, ei edes taakseen vilkaissut ja meni käskystä ketterästi puronuoman yli noin 20 metrin päähän teloitusryhmästä, ja kun hänelle ilmoitettiin, että kuolemantuomio pannaan täytäntöön ampumalla yhteislaukauksella, sanoin hän;"tehkää mitä tahdotte". Luutnantti Tammivuori kehotti häntä rukoilemaan, johon hän vastasi jo rukoilleensa. Hänet ammuttiin yhteislaukauksella kello 8.52. Vaikka pari luotia osui päähän, korisi hän vielä tovin, joten oli pari kertaa ammuttava pistoolilla päähän. Hänet haudattiin siihen paikkaan. Pari kuvaa otettiin. Täytyy ihailla sitä rauhallisuutta vai oliko se tylsyyttä, jolla mies suhtautui asiaan. Kyllä tämäkin on joulu: aattona kenttäoikeus ja kuolemantuomio, joka jouluaamuna on pantava täytäntöön. Meistä mukana olleista ja sen toimittajista ei liene ketään niin paatunutta, ettei sitä muistaisi jokaisena jouluna tämän jälkeen. Minulle ainakin teki jollain tavoin ilkeää, vaikka kaikkea täällä jo on nähnyt."
Eurooppa II
4 days ago
3 comments:
Todella julmaa ! _(
(Vaikken ymmärtäny miten tämä tapaus liittyi isäinpäivään ;) )
Tämä kuolemantuomittu oli ainakin valmistautunut.
Kuinka kukaan ampujista sai koskaan mielestään kokemaansa. Oma isäni alkoi vanhetessaan käydä läpi yhä uudelleen ja yhä syvemmin niihin kauhuihin joita oli joutunut murrosikäisenä joutunut sotavuosina seuraamaan. Miten vankeja kohdeltiin. Hänen sielunsa ne näyt mursivat, ja hän kärsi ne uudelleen vanhuudessa.
Tästä syystä pidän blogistin valintaa isänpäivän tekstiksi varsin oivaltavana.
Kuinka monen isä tai isän isä, on kantanut näitä kuvia mielessään kko elämänsä? Mitä se silmitön raakuus ja väkivalta sai aikaan heissä. Meissä?
Nyt ymmärsin anonyymi. Tuntuu kuitenkin niin julmalta. Se kaikki.
Vaikka oma isänikin on sen kaiken kauheuden nähnyt ja kestänyt, yritän kuitenkin vähintään isäinpäivänä tai sitä edeltävänä aikana luoda positiivisia tunnelmia hänelle ja perheellemme.
Samaa mieltä olen blogiaiheen valinnasta isäinpäivänä, se on oivallinen muistutus.
Siltikin on vaikea hahmottaa yhteyttä näiden niin monien asioiden välimaastossa.
Post a Comment