Wednesday, December 30, 2009

kokkous

Puhvelit pitivät kokousta. Lauman johtaja, Uros tietenkin, kertoi, että kaikki oli niin hyvin ja valtakunnassa oli rauhallista. Yksimielisyys oli suuri.
Seepra katsoi tilannetta takarivistä ja ihmetteli; Entä minä?

Tuesday, December 22, 2009

Hyvää Joulua!!

Mutta tapahtuu näinä päivinä
että sinun silmäsi
mielesi sydämesi avautuu
ja sinä menet ja sytytät valon
lähimmäisesi pimeään yöhön
sinä ojennat kätesi
olkoon että heikon
olkoon että vapisevan
pelon ja tuskan kaamokseen
yhä tapahtuu
että tähti syttyy.
Valo pimeimmällä hetkellä
Että äkkiarvaamatta ilo
Suuri ilo
ja kaikelle kansalle
Ja Sinulle.

M. Leinonen

Saturday, December 19, 2009

Ennustus toteutui

Näyttää siltä, että 7.12. ennustin ilmastokokouksen lopputuloksen. Tämän ennusteen tekemiseen ei tarvittu tosin kovin suurta viisautta. Riitti, että suunnilleen tiesi, kuinka suuri porukka kokoukseen oli tulossa. Ei noin valtavalla massalla VOI saada aikaiseksi mitään sitovaa sopimusta. Eihän niitä saada aikaan edes EU:ssa, saati sitten palaverissa, jossa on koko maailma! Jo kulttuurierot takaavat sen, ettei yksimielisyyttä voida saavuttaa.

Hesarissa on juttu ysiluokkalaisista. Jutun mukaan ei-toivottuja aatteita ovat mm. kommunismi, viherpiiperrys, lestadiolaisuus ja se että hyväksyy homojen oikeudet.. Jostain syystä en tunnista jutun kuvauksesta niitä nuoria, joita tapaan. Ovatko nuoret niin erilaisia Helsingissä kuin Turussa? Tuskin.

Tuesday, December 15, 2009

virkailijalakko

Uutisten mukaan EU-virkamiehet ovat lakkoilleet. Kukaan ei ole huomannut mitään tai oikeammin asiat sujuivatkin yhden päivän paremmin kuin yleensä; voisivatkohan lakkoilla pitempään. :)

Tässä taloustilanteessa ja EU:n palkoilla lakkoilu on aivan naurettavaa. Eiköhän sillä tilipussilla pärjäile ilman 4 prosentin korotustakin.

Yliopistomurha

Suomen Hallitus aikoo teloittaa maakuntien yliopistot. Uuden yliopistolain mukanaan tuoma rahoitusmalli saa tämän aikaiseksi. Kun Aalto-yliopisto saa ensi vuonna lisää rahaa n. 60 miljoonaa, leikataan esimerkiksi Oulun Yliopistolta 4 miljoonaa. Lisää työttömiä tohtoreita siis tiedossa.

Maakuntien yliopistojen alasajo ei ole mikään pikku juttu. Olen itse opiskellut kahdessa syrjäseuden koulussa; Lapin Yliopistossa ja Joensuun Yliopistossa. Molemmissa olen saanut nauttia korkeatasoisesta opetuksesta. Joku voi tietysti todeta, että ei tarvita kuin yksi koulu. Minun mielestäni olisi kuitenkin huomattavan paljon viisaampaa palvella kattavasti koko maata ja taata jatkossakin korkeasti koulutettujen riittävyys myös muualla kuin pääkaupunkiseudulla.

Esimerkiksi Oulussa yliopistolla on koko maakunnan kannalta erittäin suuri merkitys. Tuskinpa olisi Oulussa nykyisen kokoista Nokiaa tai muitakaan isompia yrityksiä ilman yliopistoa.

Onko Kekkosen aikaansaaman maakuntayliopistosysteemin romuttaminen tarkoituksellista?

Monday, December 7, 2009

Ilmastokokous

Kaikki maailman viisaat menevät Kööpenhaminaan. Ilmastonmuutoksen kannalta erikoinen juttu, että puoli ihmiskuntaa lentelee ympäri maailmaa. Eikö se saastuta aika kovasti? Paikalliset prostituoidut ovat luvanneet virallisille kokousedustajille ilmaisia palveluja. Tästäkö tämä ryntäys johtuu. Suomestakin on puoli Helsinkiä paikalla. Eiköhän se vähemmällä metelillä hoituisi tai enemmänkin niin, että tuolla porukalla ei saada ainakaan aikaan mitään.

Wednesday, December 2, 2009

Tarkasti sotasyyllisyydestä

Luin Tarkan kirjan hirmuinen asia. Kirja kertoo sotasyyllisyysoikeudenkäynnistä. Kirja vahvisti sen, mitä olin asiasta aina ajatellut; kyseessä ei ollut mikään oikea oikeudenkäynti ja syyllisinä tuomittiin ne, jotka varmistivat Suomen itsenäisyyden säilymisen.

Varsin ikävä osa oli eräillä kommunisteilla, jotka pyrkivät varmistamaan Suomen sankareille mahdollisimman kovat tuomiot aika kyseenalaisin keinoin.

Sodan oikeus on aina voittajan oikeutta. Yhä tänäänkin.

joulu tulla jolokottaa

Jouluun liittyy nykyisin eräs hupaisa piirre. On nimittäin niin, että kaikkinaiset kylänviisaat ja vähemmän viisaat erinäisissä tilanteissa kauheilevat tätä "nykyjoulua". Tähän kauhean hirveään nykyjouluun kuuluu ensinnäkin hirveä kaupallisuus. Eli siis suomennettuna se, että ostetaan rakkaimmille ihmisille lahjoja.

Onko se loppujen lopuksi kauhean huono juttu jos edes kerran vuodessa antaa jollekin toiselle liiastaan? Onko se nyt niin hirveän huono juttu jos kerran vuodessa muistaa sukulaista kortilla? Onko se nyt niin hirveän huono juttu jos kerran vuodessa edes lyhyen aikaa ajattelee muita?

Joulu on yhä perheen ja läheisten juhla. Onko sekään kauhean huono juttu? Jouluna ihmiset yhä hieman pehmenevät. Onko se kauhean huono juttu?

Voisiko tästä "nykyjoulusta" löytää siis sittenkin jotakin hyvää??